Annual Report 2010

Esseitä

Kirjoittanut, Riina Laurila


 Sielunhoito 3.12.2014

Näkemyksiä uskonnon ja psykologian vuoropuhelusta

 

Kenneth Pargament on psykologian tohtori. Hän toimii professorina Bowling Greenin osavaltionyliopistossa. Hän on ollut virassa vuodesta 1979 lähtien. 

Kenneth Pargament on julkaissut useita artikkeleja uskonnon ja hengellisyyden tärkeästä roolista inhimillisissä traumoissa ja traumoista selviytymisessä. Hän on työssään tullut huomanneeksi, että hengellisyyden ja uskonnon elementtien hyödyntäminen toimii hyvänä apukeinona terapiaprosessissa ja traumoista parantumisessa.

Uskonnollisuus ja hengelliset aiheet on kuitenkin usein torjuttu lääkäreiden ja psykologian ammattilaisten piirissä. Miksi? Miten psykologia, joka perinteiseltä nimeltään tarkoittaa sielutiedettä, on ajautunut eroon uskonnollisista aiheista? 

Alun perin psykologiassa ei nähty mitään syitä uskonnollisten aiheiden erottamiseksi psykologian opiskelusta ja terapiatyöstä. Aikaisemmat psykologisen tutkimuksen johtajat, kuten William James ja G. Stanley Hall, ymmärsivät psykologian sielutieteenä, jonka tutkimuksen piiriin kuuluivat myös useat uskonnolliset ilmiöt, kuten uskonnolliset kääntymyskokemukset ja mystiikka (Pargament, 2011, 7).

1900-luvulla tämä katsantokanta alkoi vähitellen muuttua. Positivismin ajan käsitykset vetivät psykologian mukanaan ”tieteen kelkkaan”. Psykologia alkoi lähentyä luonnontieteitä ja erotti itsensä aikaisemmista sukulaistieteistään filosofiasta ja teologiasta.

Psykoanalyysin isä, Sigmund Freud suhtautui kielteisesti uskontoon. Tälle lienee taustansa hänen omissa kokemuksissaan kankeasta ja ahdistavasta uskonnollisuudesta. Freud sai kasvatuksensa perinteisen uskonnollisessa juutalaisessa kodissa. Hän kuitenkin myöhemmin irtisanoutui juutalaisesta uskonnollisuudesta, vaikka pitikin itseään kulttuuritaustaltaan juutalaisena(Pargament, 2011, 8). Freudin mielestä uskonnollisuus on sitoutunut lapselliseen ajatukseen avuttomuudesta. Hänen näkemyksensä mukaan uskovaiset olivat isoja vauvoja jotka eivät uskalla ottaa elämää vastaan sellaisenaan. Hän vertaa uskonnollisuutta lapsen ajatteluun jossa ihminen turvautuu yliluonnollisiin asioihin ratkaisuna perimmäisiin olemassaolon kysymyksiin. Freudin mukaan ihminen saavuttaa todellisen vapauden kun hän uskaltaa luopua uskonnollisista ajatuksistaan ja ymmärtää että todellisuus tarjoaa paremman vaihtoehdon olemassaolon kysymykseen kuin uskonto.

Monet positivismin ajan psykoanalyytikot jakoivat tämän näkemyksen. Uskonto nähtiin asiana josta piti kasvaa pois jotta voisi henkisellä tasolla eheytyä. Psykologit alkoivat vähitellen uskoa että mielen analysoinnilla voitiin ylittää ihmisen uskonnollisuus ja hengelliset tarpeet. Uskonnot alettiin nähdä uhkana ja hyvinvoinnin esteenä. Toinen syy psykologien kielteiseen asenteeseen lienee se, että mielenterveyden häiriöissä tutkijat ovat todenneet uskonnollisten hallusinaatioiden esiintymistä. Näin ollen uskonto on usein tulkittu hallusinaatioiden lähteeksi.

Mutta jos uskonto on ongelman lähde, niin voisiko se olla  myös ratkaisu?

Tätä kysymystä Kenneth Pargament tutkii monelta kantilta. Pargamentin mukaan psykologian nykytutkimus on alkanut vähitellen lähentyä myös positivismin aikaa edeltäneitä näkemyksiä. Uskonto nähdään kaksijakoisena tekijänä henkisen hyvinvoinnin edistämisessä ja traumoista selviytymisessä. Pargament esittelee kirjassaan käytännön esimerkkejä tilanteista joissa uskonto on toiminut onnistuneen terapian apuvälineenä. Seuraavaksi esittelen Alicen tarinan.

Alice oli ollut pitkään hoidettavana masentuneisuudesta. Hän kärsi vakavista mielenterveydellisistä ongelmista ja oli itsetuhoinen. Hän oli käynyt monissa eri terapioissa ja ollut monesti hoidettavana sairaalassa. Eräässä istunnossa Alice oli kertonut kokemuksestaan sairaalassa. Hän oli ollut suljettuna eristyshuoneeseen ja hän luuli kuolevansa. Hän oli syvässä ahdistuksen tilassa. Pimeimmällä ahdistuksen hetkellä hän tunsi rinnassaan lämpöä. Tuo lämpö alkoi kasvaa ja muuttui miellyttäväksi ja turvalliseksi lämmön ja voiman tunteeksi.

Alice kertoi että tuo lämpö sanoi hänelle: ”Alice, älä murehdi, minä pidän sinusta huolen.”

Terapia-istunnon aikana Kenneth kysyi Alicelta: ”Kenen sinä ajattelit puhuvan sinulle?”

”Se oli Jumala” –vastasi Alice. Hän kertoi kokeneensa vastaavia tuntemuksia useasti, aina heikoimmalla hetkellä.

Kennet ihmetteli miksei Alice ollut kokemuksistaan aikaisemmin kenellekään muulle hoitajalle, lääkärille tai terapeutille. Tähän Alice totesi: ”He ajattelevat jo muutenkin että minä olen hullu”(Pargament, 2011, 7). Alicen pelko puhua jumalakokemuksestaan lääkäreille kertoo paljon hoitohenkilökunnan yleisistä asenteista. Jumalakokemukset tulkitaan usein mielenterveyden häiriöiksi. Kenneth otti tapaukseen kuitenkin toisenlaisen asenteen. Hän lähti Alicen kanssa projektiin jossa hän pyrki vahvistamaan Alicen uskoa Jumalaan ja vahvistamaan hänen hengellisyyttään. Tämä yhteistyö osoittautui hedelmälliseksi. Hengelliset harjoitukset yhdistettynä terapiaan paransivat vähitellen Alicen hyvinvointia.

Pyhyys on kriiseissä usein läsnä. Kun ihminen prosessoi hätäänsä, hän myös usein pysähtyy kysymyksiin kokonais-olemassa-olosta. Jumalaa transsendenttia ei voi sulkea näistä tunteista ulos. Kenneth Pargamentin mielestä on tärkeää että uskonnot ja hengellisyys voivat olla läsnä myös psykoanalyysissä estämättä tai hankaloittamatta sitä.

Äsken kuvatussa Alicen tapauksessa uskonnollisuuden myöntäminen ja sen hyödyntäminen terapiassa toimi onnistuneesti. Uskonnollisuus voi kuitenkin olla myös este onnistuneelle terapiaprosessille. Jos ihminen uskoo ongelmansa pelkästään ”Herran haltuun,” voi paranemisprosessi hidastua tai pysähtyä. Rukouselämä ja luottamus Jumalaan voi auttaa eheytymisessä, mutta jos ihminen tukeutuu pelkästään siihen, että Jumala ratkaisee hänen ongelmansa, saattaa hän jättää oman osansa eheytymisprosessissa kesken.

Tästä esimerkkinä Lynnin tapaus

Lynn oli 35 vuotias kristitty, joka oli järkyttynyt kuultuaan miehensä pettäneen häntä. Hän piti avioliittoaan pyhänä eikä voinut ajatellakaan eroavansa miehestään. Lynn käsitteli terapiassa tätä ongelmaa avioliiton pyhyydestä ja lupauksen rikkoutumisesta. Hän ajatteli, että avioero olisi rikkomus Jumalaa vastaan. Lynnin terapeuttina Kenneth Pargament lupasi tehdä kaiken voitavansa auttaakseen Lynniä hänen kriisissään. Lynn kuitenkin lopetti terapian kesken. Hän soitti Kennethille ja kertoi nähneensä unen jossa Jumala oli puhunut hänelle. Lynn sanoi, että Jumala lupasi palauttaa hänen miehensä rakkauden vaimoaan kohtaan, jos Lynn jatkaa avioliittoaan. Lynn päätti luottaa siihen, että Jumala ratkaisee ongelman hänen puolestaan(Pargament, 2011, 13).

Kenneth ei ollut tyytyväinen Lynnin ratkaisuun. Hän olisi toivonut Lynnin jatkavan istuntoja ja pohtivan tätä kokemustaan syvemmin. Kenneth näki  Lynnin kriisin paitsi psykologisena, myös hengellisenä ja  eksistentialistisena. Jumalakokemuksen syvempi analysointi olisi voinut vahvistaa Lynnin suhdetta Jumalaan ja antaa vastauksia olemassaolon kysymyksiin.

Uskonto voi siis olla sekä apuväline että este henkiselle kasvulle. Eri ihmiset myös suhtautuvat uskontoon ja hengellisyyteen eri tavalla. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon että elämän suurten kysymysten äärellä tieteen tarjoama ratkaisu aivojen toiminnasta ja biologiasta ei monille riitä. Useat haastattelututkimukset ovat osoittaneet että esimerkiksi sairaalapotilaat toivovat uskonasioiden käsittelyä hoitonsa yhteydessä. Osa potilaista myös toivoo että lääkärit rukoilisivat heidän kanssaan(Pargament, 2011,16).

Tilastot ovat siinä mielessä yllättäviä, että psykologian ja lääketieteen ammattilaisten parissa on prosentuaalisesti vähemmän uskovaisia kuin väestössä keskimäärin. Näyttää siis siltä, että lääketiede ja uskonnollisuus ovat ajautuneet vastakkaisasetteluun: ”Papit pysykööt omalla alueellaan ja lääkärit omallaan.” Pargamentin tavoitteena on purkaa tämä jännite. Hän ei näe näiden kahden koulukunnan vastakkainasettelussa mitään järkeä. Uskonnollisuus on osa inhimillisyyttä, sen kaikissa muodoissaan. Kenneth on itse juutalainen, mutta hän ei pitäydy yksistään yhdessä uskonnollisessa katsantokannassa. Hän pyrkii edistämään uskontoihin sitoutumatonta hengellisyyttä ja sen yhteyttä psykoanalyysiin. Kenneth on tutkinut paljon uskontoja eri näkökulmasta ja vieraillut monissa kirkoissa. Hänelle ovat tuttuja niin, evankeliset, katoliset, buddhalaiset kuin hindutkin. Kenneth Pargamet löytää pyhää kauneutta uskontojen erilaisuudessa. Syvää tunteen ilmaisua uskonnollisessa tunnustamisessa.

Pargament avaa uusia näkökulmia uskonnollisuuden merkityksestä hyvinvoinnille. Nämä näkökulmat ovat minusta kiehtovia. Olen itse samaa mieltä että uskonnollisuutta ei tulisi koskaan sysätä syrjään kun kyseessä on henkinen hätä ja psykologisten ongelmien prosessointi. Kaikki ihmiset eivät ole uskonnollisia. Se on hyväksyttävää, mutta mielestäni on tarkoituksenmukaista että uskonasiat otetaan huomioon myös terapiassa jos potilas niin toivoo. Hoitajan on kyettävä ymmärtämään tämä potilaan hoidossa vaikka oma katsantokanta olisikin erilainen. Siksi on mielestäni erittäin järkevää että kaikkia terapiatyötä tekeviä valmennetaan myös  ymmärtämään elämänkatsomusasioita laajemmin. Pelkkä kliininen työ jättää hoidon liian kapeaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että terapeuttien tarvitsisi ryhtyä aikaisempaa enemmän uskovaisiksi, vaan kyse on uskonnollisuuden hyväksymisestä. Suvaitsevainen ja avarakatseinen asenne on hyvän hoidon tae. Siitä hyötyy sekä avun antaja että saaja. Terapeutin, lääkärin ja hoitajan työssä tarvitaan avarakatseisuuden lisäksi myös tietoa. Tätä tietoa Pargament hankkii, työstää ja hyödyntää. Hänen tutkimuksensa ovat avartavia ja innostavia. Oli erittäin kiinnostavaa tutustua hänen työhönsä.

 

Lähteet:

 

Pargament, Kenneth

2011            Spiritually intergated psychotherapy  The Guilford Press, New York

 

Esitelmät You Tubessa: Kenneth Pargament: Health & spirituality(Institute for Spirituality and Health - Texas medical center, Houston). Kenneth Pargament: Suffering, Spirituality and Psychiatric illness(Institute for Spirituality and Health – Texas medical center, Houston).

 

 


 Käytännöllinen teologia 15.4. 2014

Psykoanalyyttinen tutkimusmatka lasten virsien sisäiseen maailmaan

 

Sisällysluettelo

 

  1. Johdanto……………………………......3
  2. Teoria: Sisäiset objektit ja sisäiset subjektit. Eli viisi erilaista jumalahahmoa ja kaksi tapaa olla vuorovaikutuksessa näihin hahmoihin……………………………….5

         2.1 Houkuttaja ja Riippuvainen………………………………………………..6

         2.2 Hallitsija ja Riippuvainen…………………………………………………...7

         2.3 Vetäytyjä ja Itseriittoinen sekä Vetäytyjä ja Riippuvainen……………...8

         2.4 Vaatija ja Riippuvainen sekä Vaatija ja Itseriittoinen…………………....8

         2.5 Parantaja ja Riippuvainen sekä Parantaja ja Itseriittoinen……………..9

  1. Metodi…………………………………………………………………………10
  2. Tutkimustyö ja luokittelu……………………………………………………..11
  3. Havainnollistaminen ja perustelut…………………………………………..14
  4. Johtopäätökset………………………………………………………………..27
  5. Lähteet ja kirjallisuus………………………………………………………....28

 

 1. Johdanto

 

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten ihminen kokee Jumalan ja miten ihminen prosessoi tätä suhdettaan Jumalaan. Minulle Jumala on tarjonnut jo lapsena eräänlaisen näkymättömän olkapään johon nojata kun kaipaa tukea. Jumala voi olla lapselle vanhemmuuden jatke ja  perusluottamuksen elementti. Tämä luottamus Jumalaan syntyy parhaimmillaan jo varhaislapsuudessa. Usko kuitenkin muuttaa muotoaan elämäntilanteiden mukaan ja on myös ihmiselle ominaista että vastaan tulee kysymyksiä, oivalluksia ja epäilyksiäkin. Parhaimmillaan usko on Jumalan johdatusta ja vahvaa tunnetta siitä että Jumala on lähellä. Toisinaan se voi kuitenkin olla hataraa ja vailla varmaa kosketuspintaa tai kontaktin tunnetta korkeimpaan voimaan. Kysymykset uskosta ja uskoontulosta, sekä kristillisen uskon merkityksestä ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille ovat aina kiinnostaneet minua. Tulen pohtineeksi niitä usein.  

 

Teologian tohtori Matti Hyrck on myös pohtinut näitä kysymyksiä. Hän kertoo väitöskirjansa esipuheessa pohtineensa nuorena miehenä sitä, että miksi Jumala on niin epäoikeudenmukainen, että on luonut ihmiset psyykkiseltä rakenteeltaan erilaisiksi siten, että toisen on helppo heittäytyä uskoon ja toinen sen sijaan ei.[1] Teologiset opinnotkaan eivät antaneet Matille vastausta tähän kysymykseen. Kysymys uskon suhteesta ihmismielen rakenteeseen jäi vuosikymmenien ajaksi askarruttamaan häntä. Matti Hyrck tutustui psykoanalyysiin 1970-luvulla. Hän tuli siihen tulokseen, että tuon oppisuunnan parista saattaisi löytyä vastaus häntä askarruttaneeseen ongelmaan. Psykoanalyysi tarjosi työkalun paitsi ihmismielen rakenteen, myös uskonasioiden jäsentyneempään ymmärtämiseen.

 

”Suomalaisen teologin ja psykoanalyytikon, Matti Hyrckin väitöskirja Mielen kuvat Jumalasta (1995) saattaa olla massiivisin psykoanalyyttinen tutkimus, mitä tähän asti on tehty—millään kielellä. Hyrck ei pyri mihinkään vähempään kuin systemaattiseen esitykseen kaikista jumalasuhteista. Projektinsa esityöksi Hyrck luo oman psykoanalyyttisen teoriansa, suhteessaolon perusmielikuvien teorian. Teorian avulla Hyrck tulkitsee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1948 julkaisemaa kristinoppia.”[2]

 

Hyrck pyrkii tässä tutkimuksessaan tarjoamaan erään näkökulman uskonnollisten mielikuvien käsittelemiseksi ja selvittelemiseksi. Hän löytää yhtymäkohtia ihmisen piilotajunnan ja jumalasuhteiden välille. Tutkimuksensa aikana Hyrck on onnistunut löytämään ihmisen sisäisiä objektisuhteita vastaavat jumalasuhteen muodot, myyttiset persoonat, sekä näille hahmoille vastapariksi sisäiset subjektit, eli persoonallisen jumalahahmon kanssa suhteessa elävän persoonan. Toisin sanoen hahmon joka kokee jumalan tietyllä tavalla itseensä nähden.

 

Hyrckin väitöstutkimus esiteltiin ennen väitöskirjan julkistamista uskonnonfilosofisena katsauksena[3]. Rajanveto uskonnonfilosofian ja uskontopsykologian välillä lienee haastavaa tämän teoksen kohdalla. Myös Simo Korkee toteaa, että Hyrckin näkökulma on laajempi kuin perinteinen psykoanalyyttinen näkökulma[4]. Näin ollen uskonnonfilosofia lienee se lokero, jonne Hyrckin mittava tutkimus tulee asettaa. Olen tämän seminaarin aikana tullut huomaamaan, että teologisessa tutkimustyössä rajanveto eri osa-alueiden välillä ei ole ongelmatonta. Teologisessa tutkimuksessa on tutkimusalueet sivuavat toisiaan ja menevät välillä myös limittäin. Hyrckin väitöskirjatutkimus on poikkitieteellinen ja monisyinen. Ehkä juuri siksi hänen työtään kannattaa tarkastella ennen kaikkea uskonnonfilosofian näkökulmasta, vaikka tutkimusote on psykologinen.

 

Minun tutkimukseni tavoitteena on löytää Hyrckin luoman teorian avulla Lasten virsistä tekijöitä joilla on positiivisia vaikutuksia virren laulajan, lukijan tai kuuntelijan henkiselle hyvinvoinnille. Siksi tutkimukseni on loogista sijoittaa uskontopsykologian alueeseen. Pohdin virsiä jumalasuhteiden valossa ja pyrin etsimään niistä tekijöitä jotka luovat perustaa hyvälle ja turvalliselle jumalasuhteelle. Tarkastelen millaisia suhteessa olon muotoja virsistä löytyy ja miten ne palvelevat virsien käyttäjää. Vertailen tutkimuksessani myös sitä, miten Hyrckin löydökset vuoden 1948 kristinopin jumalasuhteista poikkeaa niistä jumalasuhteista jotka olen itse löytänyt vuoden 2012 Lasten virsi –kirjasta.

 

Seuraavaksi esittelen Hyrckin teorian, jota hyödynnän virsitutkimuksessani. Teorian olen kiteyttänyt Hyrckin väitöskirjan sekä hänen kirjoittamiensa artikkelien perusteella. 

 

 

 

2. Teoria: Sisäiset objektit ja sisäiset subjektit. Eli viisi erilaista jumalahahmoa ja kaksi tapaa olla vuorovaikutuksessa näihin hahmoihin

 

Psykoanalyysin kantaisästä, Sigmund Freudista (1856-1939) alkaen kaikki uskonnollista materiaalia tutkineet psykoanalyyttisesti orientoituneet tutkijat ovat nähneet jonkinlaista yhteyttä uskonnon ja ihmisen piilotajunnan välillä.[5] Varsinainen uskonnon systemaattinen selvittely on kuitenkin yleensä heiltä jäänyt puuttumaan, sillä on ymmärrettävää, että sekä piilotajunta, että uskonto ovat ilmiöinä varsin laajoja ja monimuotoisia ja siksi ovat vaikeasti mahdutettavissa minkäänlaiseen systematisoinnin kehikkoon. Hyrck toteaakin, että mikäli uskonnollisia ilmiöitä kuitenkin pyritään tutkimaan systemaattisesti psykoanalyysin välinen, on tarkoituksenmukaista etsiä uskonnosta sellainen uskonnon itsensä kannalta keskeinen piirre, tai ominaisuus jolle löytyisi mahdollisimman laaja psykoanalyyttinen kosketuspinta[6]. Tällaisen kosketuspinnan Matti Hyrck on onnistunut löytämään suhteessaolon perusmielikuvien teorian ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 1948 kristinopin välille.

 

Hyrckin tutkimuksen tärkeimpänä taustavaikuttajana on psykoanalyytikko Melanie Kleinin (1882-1960) tutkimukset ihmisen primitiivisestä fantasiamaailmasta. Klein havaitsi lasten kanssa työskennellessään, että lapsen tiedostamaton mieli on rakentunut primitiivisistä, emotionaalisesti ladatuista sinä-minä-suhteita sisältävistä fantasioista.[7] Lapsen sisäisessä maailmassa sinän roolissa saattaa olla läheinen ihminen, mutta myös jokin esine tai asia. Tällaista suhdetta voi sävyttää luottamus, rakkaus tai ihailu, mutta yhtä hyvin myös pelko, viha, halveksunta tai kateus. Lapsen varhainen sinä–minä-suhde eli primääri objektisuhde on hänen psyykkisen olemassaolonsa perusta. Se sävyttää ratkaisevalla tavalla hänen elämäänsä. Analysoidessaan aikuisia, Klein havaitsi, että aivan samanlainen kokemus objektisuhteessa olosta hallitsee myös aikuisten tiedostamatonta sisäistä maailmaa.[8]

 

Suhteessaolon perusmielikuvien teorian mukaan ihmisen sisäinen tiedostamaton maailma kätkee sisälleen kaksi primitiivistä voimakkaiden tunteiden toisiinsa sitomaa osapuolta. Näitä osapuolia nimitetään sisäiseksi subjektiksi ja sisäiseksi objektiksi.  Mielemme sisälle pyrkii siis  muodostumaan intensiivisiä kahden osapuolen välisiä tunnesiteitä. Sisäinen objekti on näin ollen ihmisen myötäsyntyinen mielikuva sinästä, kun taas vastaavasti sisäinen subjekti on ihmisen sisäsyntyinen mielikuva minästä, eli omasta itsestä suhteessa tuohon toiseen. Mielemme sisäinen objektisuhde muodostuu alun perin suhteessa omiin vanhempiin ja myöhemmin myös kaikkiin muihin emotionaalisesti merkittäviin ihmisiin. Mielemme sisäinen objektisuhde muodostaa näin eräänlaiset sisäiset emotionaaliset silmälasit joiden läpi näemme erityisesti meille itsellemme tärkeät ihmiset. Siksi emme läheskään aina näe ympärillämme objektiivista totuutta, vaan tulkinnoissamme on mukana aina myös sisäisiin objektisuhteisiimme liittyvää materiaalia.[9]

 

Nämä sisäiset objektisuhteet eivät ilmene pelkästään ihmissuhteissa, vaan inhimillisen kulttuurin kaikilla aloilla. Näin ollen ne ilmenevät myös taiteessa, kirjallisuudessa, myyteissä, sekä siinä miten ihminen mieltää Jumalan[10]. Hyrckin mukaan aina puhuessaan Jumalasta ihminen on puheessaan myös väistämättä sidottu omassa piilotajunnassaan oleviin suhteessa olon mielikuviin. Hän siis mieltää Jumalan niiden kautta.

 

Tyypillistä on että uskonnollisessa mielikuvamaailmassa Jumala saa objektin ja ihminen subjektin roolin. Sisäisiä subjekteja on kaksi. Nämä ovat nimeltään Riippuvainen ja Itseriittoinen. Sisäisiä objekteja on viisi: Houkuttaja, Hallitsija, Vetäytyjä, Vaatija ja Parantaja.

 

2.1 Houkuttaja ja Riippuvainen

 

Varhaisin sisäinen objekti alkaa muodostua lapsen mieleen jo heti syntymän jälkeen. Hyrck kutsuu tätä nimellä Houkuttaja, myyttiseltä nimeltään Magna Mater. Sen perustana on vauvan tulkinta äidistä hoivan ja ravinnon antajana.[11] Varhaisimmassa elämänvaiheessa suu on vauvan keskeisin tyydytyksen lähde. Houkuttajamielikuvan varhaisin perusta on äidin rinta, joka tarjoaa lapselle perimmäisen kaiken täyttävän tyydytyksen lähteen. Houkuttaja objektina vaatii vastaparikseen subjektina Riippuvaisen.  Houkuttajan ja riippuvaisen luo parhaimmillaan tunteen yhteensulautumisesta. Uskonnollisessa maailmassa Houkuttaja tarjoaa taivaallisen tyydytyksen olotilan, jossa Jumala itse tyydyttää ihmisen kaikki tarpeet ja pyyhkii kaikki kyyneleet hänen silmistään. Riippuvaisen subjektin suurin pelko suhteessa Houkuttajaan on pelko tämän menettämisestä. Riippuvainen siis tarvitsee Houkuttajaa voidakseen hyvin.

 

2.2. Hallitsija ja Riippuvainen

 

Toinen sisäinen objekti on nimeltään Hallitsija, myyttiseltä nimeltään Herra Sebaot. Hallitsijan tunne- ja mielikuvasisältö perustuu valtaan voimaan ja kunniaan sekä aisti-impulssien kontrollointiin. Hallitsijan suuri tehtävä on luoda selkeä ja hierarkkinen järjestys sisäiseen maailmaan.[12] Tyypillinen esimerkki hyvästä Hallitsijan dominoimasta ihmissuhteesta on kaikkeen pystyvää isäänsä rajattomasti ihaileva pikkupoika. Jumalasuhteessa tällaisen esimerkin tarjoaa Herra Sebaot, taivaan ja maan kaikkivaltias Herra, joka istuu taivaallisella valtaistuimella täydellisessä pyhyydessä ja puhtaudessa sanomattoman kirkkautensa ympäröimänä[13]. Hallitsijan muotoisen Jumalan palvelijana ihminen pääsee osalliseksi hänen voimastaan ja kaikkivaltiudestaan. Myös Hallitsijan muotoinen Jumala vaatii vastaparikseen Riippuvaisen, jotta suhde toimisi ideaalisella tavalla. Itseriittoisen ja Hallitsijan suhde johtaisi kapinaan, sillä Hallitsija edellyttää subjektiltaan kuuliaisuutta. Hallitsija on vahva johtaja, toisinaan myös sotajoukkojen Jumala.

 

Houkuttaja ja Hallitsija ovat varhaisimmat ja primitiivisimmät sisäiset objektit. Ne tuottavat hyvin mustavalkoisia tunnetiloja, joissa vaihtelevat äärimmäinen tyydytys, mutta mahdollisesti myös yhtä äärimmäinen psyykkinen kipu. Juuri erilaiset kivun ja tuskan muodot saavat ihmisen sisäisen maailman ponnistelemaan sellaisten sisäisten objektisuhteiden luomiseksi, joissa kivun määrä olisi pienempi. Toisaalta kivun määrän vähentyessä voi myös käydä niin, että suhteen tyydytyksen intensiteetti pienenee. [14]

 

 

2.3 Vetäytyjä ja Itseriittoinen sekä Vetäytyjä ja Riippuvainen

 

Eräs kivun kautta kehittynyt sisäinen objekti on Vetäytyjä, myyttiseltä nimeltään Summum Bonum eli Ylin Hyvä. Vetäytyjä on tavallaan Houkuttajan kesytetty muunnelma. Se luo mielikuvan emotionaalisen etäisyyden muodostumisesta subjektin ja objektin välille[15]. Vetäytyjän muotoinen Jumalakuva palvelee erinomaisesti Itseriittoista subjektia, jonka ominaisuuksiin kuuluu riippuvuussuhteen sijasta vapauden ja riippumattomuuden kaipuu. Jumala voi siis olla olemassa ”siellä jossakin” ja Itseriittoinen voi elää etäällä rauhassa omaa elämäänsä. Riippuvainen voi sen sijaan myös kärsiä etäällä olosta.

 

Tyypillinen Vetäytyjän ja Riippuvaisen objektisuhde on syntyy kaukaista rakastettuaan kaipaavan ihmisen mielessä. Tällainen rakastettu tuntuu kaikkien toiveiden täyttymykseltä nimenomaan siksi, että hän on saavuttamaton. Jumalasuhteen alueella tällainen Jumalakuva on tyypillisesti vahvasti tuonpuoleinen hahmo. Korkein hyvä. Tämä Jumala on  sielun syvimmän kaihon kohde, jonka luo ihminen halajaa kuin peura vesipurojen ääreen[16]. Riippuvainen saa rauhan tietoisuudesta, että tuo etäällä oleva Jumala on satunnaisesti myös lähellä ja aina olemassa. Itseriittoiselle sen sijaan riittää tieto siitä että Jumala on siellä jossakin, taustavoimana, joka antaa luottamuksen elämään.

 

2.4. Vaatija ja Riippuvainen sekä Vaatija ja Itseriittoinen

 

Myös Hallitsijan muotoiselle Jumalalle syntyy kivun ja  ihmisen sisäisten ponnistelujen kautta kehittyneempi, ”kesytetty”, muunnelma. Tämä objekti on Vaatija, myyttiseltä nimeltään Vanhurskas Tuomari. Vanhurskas Tuomari syntyy, kun subjekti itse herää vastuuseen omista aggressiivisista impulsseistaan. Syyllisyyden ja vastuun herääminen luo ihmisen sisälle syyttävän hahmon, joka vaatii subjektiltaan parannusta. Tiivistetysti voidaan todeta, että Hallitsijan tärkein ominaisuus on valta ja Vaatijan tärkein ominaisuus on moraali. Vaatija on ihmisen omantunnon kautta syntynyt sisäinen objekti. Vaatijan muotoinen Jumala on Oikeus, Totuus ja Vanhurskaus[17]. Hän vaatii ihmiseltä eettisesti korkeatasoista nuhteetonta vaellusta. Subjektin roolissa ihminen tuntee itsensä syylliseksi ja syntiseksi Pyhän Jumalan edessä. Vaatija voi kuitenkin myös osoittaa rakkautta subjektia kohtaan, sillä hän voi antaa ihmiselle synnit anteeksi ja näin auttaa subjektia tämän kärsimyksessä. Vaatijan anteeksiantamus on kuitenkin aina ehdollinen, sillä anteeksi saamisen edellytys on parannuksen tekeminen.[18]

 

 Vanhurskaan Tuomarin vastapariksi sopii parhaiten riippuvainen. Anteeksi pyytäjä on aina riippuvainen siitä objektista jolta hän tätä pyytää. Toisaalta myös Itseriittoisen mielessä saattaa herätä syyllisyydentunne tehdystä pahasta. Tällainen sisäsyntyinen omatunto voi syntyä myös ilman että ihmisellä on varsinaisesti kohdetta, jolta hän pyytäisi anteeksi tekojaan, ajatuksiaan tai tunteitaan.

 

Jos pohdin pahan ongelmaa edellisten Jumalakuvien muodossa, voisin tiivistää asian siten, että Houkuttaja vetäytyy pois pahasta ja hylkää tämän, Hallitsija tuhoaa pahan, Vetäytyjä ei tunne pahaa ja Vaatija antaa pahan anteeksi. Anteeksi saatuaan ihminen on kuitenkin velvollinen edelleen pysymään kaidalla tiellä ja toimimaan objektinsa tahdon mukaisesti.

 

2.5. Parantaja ja Riippuvainen sekä Parantaja ja Itseriittoinen

 

Pahan ongelmaan on kuitenkin olemassa vielä yksi ratkaisu, joka synnyttää viidennen objektin, Parantajan, myyttiseltä nimeltään Sijaiskärsijän. Parantajan toiminta ulottuu anteeksiantamusta ja moraalis-juridista ajattelua pidemmälle. Parantaja edellyttää sellaisen objektimielikuvan muodostumista, jossa objekti rakastaa subjektia niin paljon, että hän on valmis jopa kärsimään subjektin hyvinvoinnin vuoksi. Parantaja kykenee sietämään subjektin vihan ja tuhoavuuden. Se ei tuhoa, kosta eikä vaadi parannusta. Se ottaa subjektin aggressiivisuuden vastaan ja käsittelee sen sellaiseen muotoon, että subjekti pystyy kestämään tämän pahan tunteen.[19]

 

Esimerkki parantajamuotoisesta suhteesta on kiukutteleva lapsi, jonka äiti ei Houkuttajan tavoin hylkää häntä yksin kiukkunsa kanssa. Hän ei myöskään Hallitsijan tavoin rankaise häntä kiukuttelusta. Eikä hän myöskään Vaatijan tavoin vaadi lasta pyytämään kiukutteluaan anteeksi. Sen sijaan Parantajan muotoinen äiti auttaa kiukuttelevaa lasta käsittelemään tunteensa niin, että hän pystyy lopettamaan kiukuttelun. Tällainen äiti kykenee samaistumaan lapsensa tilanteeseen ja tajuamaan mistä lapsen aggressio johtuu. Näin parantaja kykenee myös keksimään ratkaisun aggression poistamiseksi. [20]Parantajan muotoinen Jumala voi periaatteessa toimia yhtä hyvin Itseriittoisen kuin Riippuvaisenkin objektina. Omassa tutkimuksessani löysin molempia muotoja.

 

3. Metodi

 

Matti Hyrck on kirjoittanut vuonna 1996 väitöskirjan: Mielen kuvat Jumalasta, psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian näkökulma jumalasuhteen mielikuvamaailmaan Suomen ev.lut. kirkon v. 1948 Kristinopin tarjoaman aineiston valossa. Tässä väitöskirjassaan Hyrck on rakentanut tutkimushypoteesinsa siten, että hän vertailee toisiinsa ihmismielen sisäiseen rakenteeseen kuuluvia objektisuhteita kaikkine variaatioineen, sekä kristilliseen perinteeseen kuuluvia kuvauksia ihmisen ja Jumalan välisistä suhteessa olon muodoista. Tutkimuksen tyyppiluokitus noudattaa sitä mallia, jonka olen kuvannut tiivistetysti tutkimukseni teoriaosassa[21]. Hyrckin tutkimuksen varsinaisen kiinnostuksen kohteena on erityyppisten jumalasuhteiden sisältämä monimuotoinen mielikuvamaailma. Hycrk käyttää metodina objektisuhdeteoriaa ja Hycrk  rajaa tutkimuskohteekseen vuoden 1948 Kristinopin, joka on uskonnollisen yhteisön virallisesti hyväksymä dokumentti. Tällaisena yleisesti hyväksyttynä virallisena dokumenttina kristinopin voidaan katsoa tavoittavan jotain tuossa yhteisössä yhteisesti jaetusta jumalakuvasta ja jumalasuhteessa olon kokemuksista[22]. Vuoden 1948 kristinoppi kuvaa suomalaista sodanjälkeistä kristillisyyttä ja Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle tuona aikana ominaista yhteisön kollektiivista mielikuvamaailmaa.

 

Hyödynnän niin ikään tässä tutkimuksessani edellä esiteltyä objektisuhdeteorian pohjalta luotua jumalasuhteiden ja suhteessa olon muotojen tyyppiluokitusta. Minun rajattu tutkimuskohteeni on Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:n vuonna  2012 julkaisema Lasten virsi -kirja. Myös tämä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisesti hyväksymä dokumentti. Siksi se soveltuu yhteisön kollektiivisen mielikuvamaailman tarkastelun kohteeksi.  Lasten virsi on ihanteellinen tutkimuskohde myös siksi, että julkaistu hiljattain ja antaa ajankohtaisen kuvan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon  edustamista jumalasuhteessa olon muodoista ja siitä, millaisia jumalakuvia ja jumalasuhteessa olon muotoja kirkko haluaa tarjota vastaanottajilleen 2000-luvulla.

 

4. Tutkimustyö ja luokittelu

 

Lasten virsi –kirjassa on kaikkiaan 170 virttä. Virsien kokonaislukumäärä nousee kuitenkin 171: teen, sillä virsi numero 113 on jaettu kahteen osaan, joista molemmat osat voidaan laskea erillisiksi virsiksi.

 

Virsikirja on jaettu viiteen lukuun  aihepiireittäin:

 

  1. Kirkkovuosi (virret 1-50).
  2. Jumalanpalvelus (virret 51-84).
  3. Elämä Kristuksessa (virret 85-106).
  4. Olen ihme, ainutlaatuinen (virret 107-132).
  5. Elämä jumalan maailmassa (virret 133-170).

 

Löysin Lasten virsi –kirjasta kaikkiaan kahdeksan erilaista objektisuhdeteorian pohjalta tunnistettavaa jumalasuhteessa olon muotoa. Olen numeroinut ne esiintymisyleisyytensä perusteella seuraavasti:

 

  1. Summum Bonumin ja Itseriittoinen (56 kpl).
  2. Magna Mater ja Riippuvainen (27 kpl).
  3. Summum Bonum ja Riippuvainen (29 kpl).
  4. Virret,  jotka eivät ole sovitettavissa mihinkään näistä kategorioista. Ne  ovat kerronnallisia, kehottavia tai toteavia lauluja, joista ei löydy varsinaista objekti-subjekti-suhteessa olon muotoa (24 kpl).
  5. Sijaiskärsijä ja Itseriittoinen (14 kpl).
  6. Sijaiskärsijä ja Riippuvainen (10 kpl).
  7. Vanhurskas Tuomari ja Riippuvainen (6 kpl).
  8. Herra Sebaot ja Riippuvainen (5 kpl).  

 

Luvuittain jaettuna jumalasuhteessa olon muodot esiintyvät seuraavalla tavalla:

 

Kirkkovuosi:

  1. Summum Bonum ja Itseriittoinen (15 kpl).
  2. Sijaiskärsijä ja Itseriittoinen (13 kpl).
  3. Summum Bonum ja Riippuvainen (9 kpl).
  4. Sijaiskärsijä ja Riippuvainen (6 kpl).
  5. Magna Mater ja Riippuvainen ( 5 kpl).
  6. Ei sisällä objekti-subjekti-suhdetta (2 kpl).

 

Jumalanpalvelus:

  1. Magna Mater ja Riippuvainen (11 kpl).
  2. Summum Bonum ja Itseriittoinen (7 kpl).
  3. Herra Sebaot ja Riippuvainen (4 kpl).
  4. Ei sisällä objekti-subjekti-suhdetta (4 kpl).
  5. Vanhurskas Tuomari ja Riippuvainen (3 kpl).
  6. Summum Bonum ja Riippuvainen (2 kpl).
  7. Sijaiskärsijä ja Riippuvainen (2 kpl).
  8. Sijaiskärsijä ja Itseriittoinen (1 kpl).

 

Elämä Kristuksessa:

  1. Summum Bonum ja Riippuvainen (7 kpl).
  2. Ei sisällä objekti-subjekti-suhdetta (6 kpl).
  3. Summum Bonum ja Itseriittoinen (5 kpl).
  4. Magna Mater ja Riippuvainen (3 kpl).
  5. Sijaiskärsijä ja Riippuvainen (1 kpl).

 

Olen ihme, ainutlaatuinen:

  1. Summum Bonum ja Itseriittoinen (11 kpl).
  2. Summum Bonum ja Riippuvainen (8 kpl).
  3. Ei sisällä objekti-subjekti-suhdetta (4 kpl).
  4. Magna Mater ja Riippuvainen (4 kpl).

 

Elämä Jumalan maailmassa:

  1. 1.    Summum Bonum ja Itseriittoinen (18 kpl).
  2. Ei sisällä objekti-subjekti-suhdetta (9 kpl).
  3. Magna Mater ja Riippuvainen (4 kpl).
  4. Summum Bonum ja Riippuvainen (3 kpl).
  5. Vanhurskas Tuomari ja Riippuvainen (3 kpl).
  6. Sijaiskärsijä ja Riippuvainen (1 kpl).
  7. Herra Sebaot ja Riippuvainen (1 kpl).

 

Jumalanpalvelusta käsittelevässä luvussa esiintyivät kaikki mahdolliset löytämäni suhteessa olon muodot. Muissa luvuissa niiden esiintymislukumäärä vaihteli. Summum Bonum oli ehdottomasti yleisin objektihahmo. Ainoastaan Jumalanpalvelus –luvussa yleisimpänä hahmona oli toinen hahmo, Magna Mater. Kolmessa luvussa viidestä Summum Bonumin subjektina oli useammin Itseriittoinen kuin Riippuvainen. Sijaiskärsijä oli vahvasti edustettuna Kirkkovuosi -luvussa. Tämä on perusteltavissa sillä, että Pääsiäisvirret ovat tässä luvussa. Ristin tapahtumat liittyvät sijaiskärsimykseen, lunastukseen ja auttamiseen. Niistä on selvästi löydettävissä Parantajan muotoinen Jumala. Sijaiskärsijän subjektina oli useammin Itseriittoinen kuin Riippuvainen. Jumalanpalvelus –luvussa Riippuvainen esiintyi Sijaiskärsijän subjektina Itseriittoista useammin. Elämä Kristuksessa ja Elämä Jumalan maailmassa –luvuissa esiintyi Sijaiskärsijän  parina pelkästään Riippuvainen. Kun taas luvussa: Olen ihme, ainutlaatuinen, ei ollut yhtään Sijaiskärsijän muotoista objektia. Magna Mater, jonka subjektina esiintyy ainoastaan Riippuvainen, oli koko kirjan osalta toiseksi yleisin hahmo. Tämä objekti-subjekti-suhde oli edustettuna kaikissa luvuissa. Kirjassa oli myös melko vahvasti edustettuna virret, joista ei ollut löydettävissä varsinaista jumalasuhteen objekti-subjekti-muotoa, vaan ne olivat sanomaltaan kerronnallisia, kehottavia tai toteavia. Tähän ryhmään kuuluvia virsiä esiintyi niin ikään kaikissa luvuissa. Vanhurskas Tuomari oli koko virsikirjan osalta melko harvinainen. Vanhurskaan Tuomarin subjektina esiintyi vain Riippuvainen. Tämän objekti-subjektisuhteen määrittely oli melko haastavaa. Päädyin Vanhurskaan Tuomarin hahmoon yleensä niiden virsien kohdalla, jotka korostivat moraalia ja oikeaa elämää. Subjektien selvittäminen näissä virsissä oli vaikeaa.  Lasten virsi –kirjassa harvinaisin myyttinen persoona oli Herra Sebaot. Herra Sebaotin subjektina esiintyi niin ikään pelkästään Riippuvainen. Herra Sebaot ja Riippuvainen –suhde esiintyi luvuissa Jumalanpalvelus ja Elämä Jumalan maailmassa. Kaikkiaan koko kirjasta tätä objektisuhdetta esiintyi vain viidessä virressä.

 

5. Havainnollistaminen ja perustelut

 

Havainnollistaakseni ajatuksiani, poimin nyt kaikista näistä edellä mainituista esimerkeistä kuvauksiin sopivan yhden tai useamman virren ja analysoin sitä, millä perusteella olen tehnyt päätelmäni  virren sisällöstä löytyvistä jumalasuhteista ja jumalasuhteessa olon muodoista. Esimerkkivirsiä on kaikkiaan 15 kappaletta. Virsiä voidaan paitsi laulaa, myös kuunnella tai lukea. Kiteyttääkseni esitystäni, esitän asian tässä luvussa pelkästään laulajan näkökulmasta.

 

Virsi 1: Hoosianna

”Hoosianna Daavidin poika, kiitetty olkoon hän! Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen”.

 

Olen luokitellut tässä virressä esiintyvän objekti-subjekti-suhteen nimellä Summum Bonum ja Itseriittoinen. Olen valinnut tähän ryhmään suurimman osan kirjassa esiintyvistä ylistysvirsistä. Tämän ryhmän virsien perusominaisuuksiin kuulu se, että laulun laulaja on Itseriittoisen hahmossa. Hänen oma tunnetilansa on vakaa ja tasapainoinen. Hän ei varsinaisesti kaipaa Jumalaa, vaan ylistää tätä luottavaisena objektin tukeen ja voimaan. Jumala jolle Itseriittoinen osoittaa ylistyksensä, on Ylin Hyvä, eli hahmo joka tahtoo subjektilleen vain hyvää ja subjekti kokee tästä kiitollisuutta ja turvaa. Valitsin Hoosianna-virren esimerkkivirreksi myös siksi, että tästä virrestä on mahdollista löytää myös Herra Sebaot ja Riippuvainen –suhde. Hoosianna -huudon  etymologia (kreikan kielessä: oikea merkitys) on heprean kielen sanassa hoosianna, joka tarkoittaa ”oi auta!” tai ”pelasta!”. Tämä huuto on alun perin kohdistettu valtaa pitävälle Herralle. Nykyisessä käytössään Hoosianna –huudolla tarkoitetaan kuitenkin ylistystä ja se kohdistetaan odotetulle Messiaalle. Ylistyshuuto ei edellytä riippuvuussuhdetta objektiin kuten avunpyyntö.

Hoosiannaa lauletaan nykyisessä evankelis-luterilaisessa kirkosssa ylistyslauluna Jeesukselle, joten sen Hallitsija ja Riippuvainen -suhde on  vuosien saatossa jäänyt taka-alalle. Siksi mielestäni perusteltua sijoittaa Hoosianna -virsi ryhmään Summum Bonum ja Itseriittoinen.

 

Virsi 105: Herraa hyvää kiittäkää

”Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää,

luodut kaikki laulakaa Luojan suurta kunniaa.

 

2. Pyhät, suuret, korkeat

työnsä on ja oikeat,

suuri herrautensa

maassa on ja taivaassa.

 

3. Kiitos Jumalallemme

soikoon sydämestämme

virsin, lauluin, psalttarein,

harpuin, huiluin, kantelein.

 

5. Kaikki joissa henki on,

kiittämään jo tulkohon

Herraa hyvää riemulla,

Halleluja halulla!”

 

Tämä virsi on tyypillinen esimerkki ylistysmuotoisesta Summum Bonum ja Itseriittoinen –suhteesta.  Laulaja ylistää Herraa ilolla. Laulaja ei pyydä Jumalalta mitään, vaan on tyytyväinen omaan osaansa Jumalan alamaisena. Jumala edustaa ylintä hyvää. Subjekti ei tunne pelkoa siitä, että tämä hahmo hylkäisi hänet. Hän on kiitollinen siitä kaikesta hyvästä jonka hän saa. Ylistyshuuto Halleluja –sanan etymologia on heprean kielessä. Se tarkoittaa Kiittäkää Jumalaa, Jumalan nimi on huudossa: Jah! Halleluja –sana ei ole koskaan toiminut ylistyshuutona maalliselle herralle, vaan Halleluja –huuto on aina kohdistettu Jumalalle ja sen perusvire on voimakkaan ylistävä. Rakastettu, ylistetty, kaikki toiveet täyttävä Jumalakuva on nykyisessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julistuksessa yleinen. Tämä Summum Bonum –muotoinen Jumala nosti alun perin päätään platonisessa perinteessä, jossa Jumala koettiin vahvasti tuonpuoleisena ja saavuttamattomana hahmona, joka kuitenkin edusti ihmiselle ylintä hyvää ja kaiken hyvän antajaa[23]. Tämä hahmo ei ollut käsin kosketeltavissa, vaan hän palveli rukoilijaa lähinnä suurimman kaipauksen kohteena, joka toi turvaa, mutta ei sitonut rukoilijaa noudattamaan tahtoaan. Koen että myös nykyinen osittain maallistunut jumalasuhde edustaa tätä mallia. Jumala saa olla olemassa, mutta sen ei toivota kahlitsevan alamaistaan. Tällainen Vetäytyjän muotoinen Jumala on Itseriittoiselle subjektille ihanteellinen, mutta turvaa hakevaa Riippuvaista kohtaan Summum Bonum voi jäädä liian etäiseksi kohteeksi.

 

Virsi 121: Hyvä Jumala, kiitän kodista

”Hyvä Jumala, kiitän kodista,

omaisista, perheestämme.

Sinulta on elämämme.

Kaikki rakkaani ovat lahjaasi.

 

2. Herra, opeta,

että kotona

Kuuntelemme toisiamme,

iloitsemme onnestamme,

emme riitele,

turhaan kiistele.

 

3. Anna voimia

oikein toimia.

Silloin meillä jokaisella

kotona on hyvä olla

eikä minua

mikään pelota.

 

4. Suojaa kotia,

meitä kaikkia.

Pyydän, Herra, viisautta,

ystävyyttä, rakkautta.

Anna yhdessä

meidän pysyä.”

 

Myös tässä virressä Jumala edustaa Ylintä Hyvää, joka antaa ihmiselle kaiken mitä hän tarvitsee mutta subjektina on Riippuvainen. Tämän Summum Bonum ja Riippuvainen

-suhteen tunnusmerkkinä on subjektin luottamus kohteena olevaan Jumalaan, mutta tämän virren  kerronnassa hän myös pyytää kohteeltaan jotain. Subjekti ei kuitenkaan osoita laulussa sitä, että hän ei pystyisi varsinaisesti elämään ilman läheistä suhdetta Jumalaan. Siksi laulajan Jumalakuva on muotoa Summum Bonum. Jumala on olemassa, eikä ihminen kyseenalaista hänen olemassa oloaan eikä hyvyyttään. Riippuvaisuus ilmenee kuitenkin siinä, että laulaja toivoo tältä objektilta jotain hyvää. Hän pyytää Jumalalta siunausta ja tukea.

 

 

 

Virsi 22: Kolme hienoa Herraa

”Kolme hienoa herraa saapuu kaupunkiin.

Etsivät he lasta, uutta kuningasta.

Kolme hienoa herraa saapuu kaupunkiin.

 

2. Kolme hienoa herraa seuraa tähteä.

Tähti johtaa talliin, luokse lapsen kalliin.

Kolme hienoa herraa seuraa tähteä.

 

3.Kolme hienoa herraa lasta kumartaa.

Lahjat kalliit kantaa, lapsi ilon antaa.

Kolme hienoa herraa lasta kumartaa.”

 

Tämä virsi on mielestäni rajatapaus. Tästä löytyy tunnusmerkit sekä Summum Bonum ja Itseriittoinen –suhteelle, että Herra Sebaot ja Riippuvainen –suhteelle. Virressä kerrotaan miehistä jotka odottavat kuningasta. Kuningas edustaa korkeinta valtaa ja on siksi muotoa Herra Sebaot. Miesten kaipuu ja odotus kertoo subjektien riippuvuussuhteesta tätä Jumalaa kohtaan. Viimeisessä säkeistössä miehet kumartavat Herraa, Jumalan poikaa.

Tämä joulun ajan virsi kertoo Jeesus lapsen syntymästä. Jeesus-lapsi edustaa Ylintä Hyvää. Jos sen sijaan laitamme Jumalan Herra Sebaotin sijasta muotoon Summum Bonum, muuttuu myös subjektien suhde Jumalaa kohtaan Riippuvaisen sijasta Itseriittoiseksi. Miehet eivät ano Jumalalta mitään, vaan odottavat täyttymystä suuresta onnesta ja taivaallisesta ilosta. Kumarrus muuttuu tällöin subjektin vapaaehtoiseksi ylistykseksi ja kunnianosoitukseksi Summum Bonumia kohtaan. Näkisinkin että näitä esimerkkejä voi vertailla siten, että kun ajattelet vastakkain ihmisen ja kuninkaan, voit tuntea tilanteessa aina tietynlaisen arvoasetelman. Syntyy hallitsijan ja alamaisen suhde, jossa kumpikin on sidoksissa toisiinsa. Tällaisessa tapauksessa ihmisen kumartaessa kuningasta, hän myös osoittaa tälle kuuliaisuutta ja on riippuvainen kuninkaan suosiosta. Jos sen sijaan ihminen kumartaa Jumalaa, jonka ihminen tietää olevan häntä kohtaan hyvä, ei hänen myöskään tarvitse odottaa tältä Jumalalta mitään, vaan hän voi puhtaasti ylistää ja kiittää  Jumalaa hänen hyvyydestään.

 

Päädyin pohdinnoissani sijoittamaan tämän virren muotoon Summum Bonum ja Itseriittoinen, sillä Jeesus-lapsen muodossa oleva Jumala on taivaista, Pyhää, kaiken antavaa hyvää edustava hahmo. Tällaisen Jumalan kohdalla ei synny alamaisen ja riippuvaisen suhdetta, vaan suhde on muotoa itsenäinen subjekti ja hyvää tahtova objekti.

 

Summum Bonumin jälkeen toiseksi tärkeimmäksi myyttiseksi persoonaksi Lasten virsi 

–kirjassa nousi Magna Mater. Kuten olen esitykseni teoriaosiossa kertonut, Magna Materin subjektina on aina Riippuvainen. Magna Mater on kaiken antava Jumala, jota ilman subjekti ei voi elää. Hänen kaipuunsa tätä Jumalaa kohtaan on pohjaton. Hän saattaa hetkellisesti tulla toimeen pienen etäisyyden päässä tästä Jumalasta, mutta ihmisen riippuvuussuhde tähän Jumalahahmoon on pysyvä.

 

Virsi 44: Maan korvessa kulkevi

 

”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,

vaan ihana enkeli kotihin vie.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

vaan ihana enkeli vieressä käy,

vaan ihana enkeli vieressä käy.

 

2. On pimeä korpi ja kivinen tie,

ja usein se vielä niin liukaskin lie.

Jo lapsikin helposti langeta vois,

Jos käsi ei enkelin kädessä ois,

Jos käsi ei enkelin kädessä ois.

 

3. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,

vaan ihana enkeli kotihin vie.

Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois

sun kättäsi enkelin kädestä pois,

sun kättäsi enkelin kädestä pois.”

 

Tämä virsi on erinomainen esimerkki Magna Mater ja Riippuvainen -suhteesta. Lapsella on syvä kaipuu turvallisen enkelin huomaan. Laulussa on vahva Pyhän Hengen ulottuvuus. Laulussa lapsella on rajaton kaipuu ja tarve olla pysyvästi yhteydessä Pyhän Hengen lähettämään enkeliin. Yhteys enkeliin tuo suojaa ja täyttää lapsen olemuksen kokonaan. Erityisesti kohta, jossa kehotetaan lasta pitämään koko ajan enkeliä kädestä turvassa pysyäkseen, kuvastaa subjekti-objekti-suhdetta, jossa lapsen ja Jumalan suhde on verrattavissa hoivaavan äidin ja turvaa hakevan lapsen suhteeseen.

 

Virsi 66: Sydämeni on levollinen

”Minun sydämeni on levollinen, minun mieleni on tyyni.

Minun sydämeni on levollinen, minun mieleni on tyyni.”

 

Myös tässä virressä heijastuu Jumalan suoma rauhan tila joka täyttää ihmisen koko olemuksen. Virsi on lyhyt. Sen sanoma on kiteytetty yhteen virkkeeseen. Tämä yksi virke sisältää silti objekti-subjektisuhteen joka on muotoa Magna Mater ja Riippuvainen. Virressä on vahvasti kosketettavissa se tunne jonka rakastava, kaiken antava Jumala voi ihmiselle antaa. Tässä täydellisessä levossa ihminen voi levätä, kuin vauva äitinsä rinnalla maidon antamassa kylläisyyden ja täyttymyksen tunteessa. Kun vauva tyydytyksen hetkinä kohdistaa siihen rakkautensa, siitä tulee hyvä objekti, hyväksi koettu rinta, kaiken rakkauden, hyvyyden, viisauden ja hoivan ylimaallinen lähde[24].

 

Neljänneksi yleisin virsiryhmä Lasten virsi –kirjassa oli virret, jotka olivat kerronnallisia, toteavia tai kehottavia. Tämän ryhmän virsissä ei ollut lainkaan ihmisen ja Jumalan välistä objekti-subjekti-suhdetta, tai se oli vain piiloviestinä tekstin taustalla.

 

Virsi 103: Vene keinuu

”Vene keinuu, vene keinuu, Jeesus nukkuu vaan.

Myrsky yltyy, matkustajat ovat kauhuissaan.

Aallokko lyö yli laidan, vesi pärskähtää.

Jeesus herää, sanoo sanan, myrskyn tyynnyttää.”

 

Tässä virressä kerrotaan Raamatun tapahtumasta. Virren tarkoitus on kertoa tarina, joka sisältää sanoman Jeesuksesta. Virsi ei kuitenkaan herätä laulajassa varsinaisia sisäisiä tunnetiloja, eikä muodosta virren laulajan mielessä kokemusta sisäisen objektin ja sisäisen subjektin välisestä suhteesta.

 

Virsi 138: Jos haluat kuiskata

”Jos haluat kuiskata nimesi mulle,

olisin iloinen.

Aivan hiljaa puhumalla

tutustuu parhaiten.”

 

Tämä virsi ei sisällä ihmisen ja Jumalan välistä objekti-subjektisuhdetta. Tämä virsi voidaan ymmärtää kahden ihmisen välisenä vuoropuheluna. Pidemmälle analysoituna tämä virsi voitaisiin ymmärtää myös rukouksena Jumalalle, jossa ihminen kaipaa Jumalaa kuiskaamaan hänelle nimensä. Tässä tapauksessa virsi saisi syvällisemmän teologisen sisällön ja se voisi olla kosketuksissa seuraavaan Raamatunkohtaan:

 

”Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?”

 

Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ´Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ´Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.´”

 

Jumala sanoi vielä Moosekselle: ”Sinun tulee sanoa israelilaisille.´Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.´ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”(2 Moos 3: 13-15).

 

Jumalan nimi on perinteisesti ollut niin pyhä, ettei sitä ole lausuttu ääneen. Tässä Raamatunkohdassa Mooses käy vuoropuhelun Jumalan kanssa, jossa Jumala ilmaisee Moosekselle nimensä. Myös tässä tekstissä tulee esiin Jumalan suuri pyhyys, sillä ensin Jumala sanoo nimekseen vain Minä-olen. Seuraavaksi Jumala kuitenkin kertoo Moosekselle myös nimensä, jota voidaan pitää suurena tekona ja luottamuksen ilmoituksena Moosesta kohtaan.

Virressä 138 voisi periaatteessa olla kyse myös tällaisesta Pyhän kohtaamisesta ja ihmisen ja Jumalan välisestä vuoropuhelusta, jossa ihminen hiljaa pyytää Jumalaa vastaamaan hänelle ja ilmaisemaan itsensä.

Oma analyysini lasten virsien tarkoitusperistä on kuitenkin se, että näin syvällisestä teologisesta pohdinnasta ei tämän virren kohdalla ole kyse, vaan virsi 138 on seurakuntien tilaisuuksiin sopiva tutustumislaulu.

 

Virsi 17: Joulu saapuu jokaiselle

”Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,

siinäkö joulu on?

Kiirettä huisketta, salaisuuksien kuisketta,

siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle.

Sydämiimme joulun lahja

seimen luona annetaan.

 

2. Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi,

siinäkö joulu on?

lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa,

Siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle.

Sydämiimme joulun lahja

seimen luona annetaan.

 

Tämä virsi on rajatapaus. Virsi kertoo joulun ajan kiireestä ja kaupallisuudesta. Luokittelin virren kerronnalliseksi.  Virsi ei herätä tunnetilaa joka heijastaisi ihmisen ja Jumalan välistä objekti-subjektisuhdetta. Virren taustalla on mielestäni hieman syyllistävä painotus, sillä joulun ajan pinnallisuus kyseenalaistetaan. Tämä syyllisyyden tunteen herättävä kerronta toi mieleeni myös Vanhurskas Tuomari ja Riippuvainen -suhteen, mutta päädyin sijoittamaan tämän virren kuitenkin luokkaan, josta puuttuu myyttisen persoonan ja ihmisen välinen suhde. Virttä voi pitää kehotuksena pysähtyä hiljentymään kiireen ja kulutuksen keskellä. Sen tarkoitus on kasvatuksellinen ja koulutuksellinen. Se ei niinkään prosessoi ihmisen tunnesiteitä Jumalaa kohtaan.

 

Seuraavaksi esittelen myyttisenä persoonana Sijaiskärsijän, sekä molemmat subjektit tämän hahmon vastaparina.

 

Virsi 31: Vieraalla maalla kaukana

”Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen.

Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen.

 

2. En, rakas Jeesus, ymmärtää

voi kärsimystäsi,

vaan luotan että sovitit

myös minun syntini.

 

3. Sä kuolit, että pääsisin

Jumalan lapseksi

ja taivaan tiellä seuraisin

sinua, Herrani.

 

4. Taivaaseen portin aukaisit,

Kun voitit kuoleman,

ja siksi aina sinua,

oi Jeesus, rakastan.”

 

Tässä virressä Jumala on täydellisen Parantajan roolissa. Ihminen voi luottaa siihen täydelliseen lunastukseen ja pelastukseen jonka Jumala on antanut hänelle ristillä kärsineen, kuolleen ja ylösnousseen Jeesuksen muodossa. Subjektina on Itseriittoinen. Tämän virren kerronnassa on koettavissa pelastusvarmuus ja luottamuksen tunne. Subjektin tarvitse pyytää tai anoa Jumalalta mitään. Kaikki on annettu ihmiselle täydellisenä lahjana. Tämä lahja vapauttaa subjektin itsenäisyyteen, vapauteen, iloon ja luottamukseen.

 

Virsi 148: Jeesus meitä kosketa nyt

”Jeesus meitä kosketa nyt,

ota luoksesi erehtynyt.

Kaikki maailman lapset yhdistä

sinun kansaasi riemuitsevaan.

 

2. Sinä kuolit puolestamme,

kodin lahjoitit eksyneille.

Kaikki maailman lapset yhdistä

sinun kansaasi riemuitsevaan.

 

3. Jokaiselle rauhasi suo,

tule köyhien, rikkaiden luo.

Kaikki maailman lapset yhdistä

sinun kansaasi riemuitsevaan.

 

4. Maailmamme on koditon,

Sinun luonasi kotimme on.

Kaikki maailman lapset yhdistä

sinun kansaasi riemuitsevaan.”

 

Tässä virressä on löydettävissä Sijaiskärsijä ja Riippuvainen -suhde. Sijaiskärsijä on Parantaja, joka on kuollut virren laulajan puolesta. Tässä virressä kuitenkin subjekti osoittaa riippuvuutta Sijaiskärsijää kohtaan ja pyytää tältä apua, sekä kaipaa objektin välitöntä läheisyyttä. Subjektin hyvinvointi riippuu objektin läsnäolosta ja siitä, että objekti täyttää subjektin toiveet.

 

Sijaiskärsijä on myyttisistä persoonista se, joka luonnollisimmin sopii sielun voitelijan ja hoitajan rooliin. Tämän kaltainen prosessointi on tärkeä sielunhoidon elementti ja se toimii hyvin virsien avulla. Sijaiskärsijän muotoinen Jumala on erittäin keskeinen hahmo nykypäivän kristillisen ajattelutavan piirissä.

 

Sen sijaan nykyään yhä enenevässä määrin syrjään jäävä hahmo on Vanhurskas Tuomari. Vanhurskas Tuomari on syyttävän omantunnon ääni ihmisessä. Vanhurskas Tuomari herättää ihmisessä syyllisyyden tunteen sekä anteeksiannon kaipuun. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä tämän kaltainen Jumalakuva on aikaisemmin ollut vallitseva.

Vuoden 2012 Lasten virsi –kirjassa tämänkaltainen syyttävä tai syyllisyyttä herättävä Jumalahahmo on sen sijaan melko harvinainen.

 

Virsi 62: Anna anteeksi

”Liian usein kiusaan ja kähisen.

Liian usein riehun ja rähisen.

Liian usein pahoitan mieltä toisten,

Siksi pyydän näin:

Anna anteeksi, anna anteeksi.

Anna minulle anteeksi, anna anteeksi.

 

2. Liian usein tyrkin ja tönäisen.

Liian usein huudan ja huitelen.

Liian usein pahoitan mieltä toisten,

siksi pyydän näin:

Anna anteeksi…

 

3. Liian usein syytän ja säpisen.

Liian usein totuutta kiertelen.

Liian usein pahoitan mieltä toisten

siksi pyydän näin:

Anna anteeksi…”

 

Tämän virren sanoma kätkee sisälleen Vanhurskas Tuomari ja Riippuvainen -suhteen. Virren laulajassa on herännyt syyllisyyden tunne omista pahoista teoista ja hän pyytää niitä Jumalalta anteeksi. Hän osoittaa anteeksipyynnöllään riippuvuutta Jumalaa kohtaan. Matti Hyrckin mukaan Vanhurskas Tuomari on syyttävän omantunnon persofinioituma[25].

Tämän perusteella omantunnon ääni on sidoksissa Vaatijan muotoiseen Jumalaan.

Virren syyllisyyttä korostavasta painotuksesta huolimatta tämä virsi voi toimia myös hyvinvointia edistävänä lauluna. Anteeksi pyytäminen,  hiljentyminen ja omien pahojen tekojen tunnustaminen Jumalan kasvojen edessä voi auttaa ihmistä ja varsinkin lasta prosessoimaan omia sisäisiä tunnetilojaan. Tämä virsi voi toimia myös opetustarkoituksessa. Omien tekojen pohtiminen opettaa jatkossa toimimaan viisaammin.

 

Virsi 64: Jeesus, anna anteeksi

”Jeesus, anna anteeksi,

nyt hiljaa rukoilen.

Kiitos, että luoksesi saa tulla jokainen.”

 

Myös tässä virressä ihminen pyytää Jumalalta anteeksi. Anteeksi saaminen riippuu aina teon anteeksi antajasta, eli tässä tapauksessa Jumalasta. Tämän virsi on kuitenkin mielestäni rajatapaus sen subjektin määrittelyn kannalta. Kun subjekti kiittää virren viimeisessä lauseessa Jumalaa anteeksiannosta, hän osoittaa olevansa riippumaton ja vapaa. Hän kokee jo saaneensa anteeksi. Sijoitin tämän virren tästä seikasta huolimatta luokkaan Vanhurskas Tuomari ja Riippuvainen, sillä laulajan osoittama kiitollisuus on ehdollinen ja sidoksissa anteeksi antajaan. Tämä eroaa niistä tapauksista, joissa luottamus syntyy ehdottomasta uskosta esimerkiksi Summum Bonum -muotoiseen Jumalaan. Vetäytyjän muotoista Jumalaa ihminen kiittää Jumalan itseisarvon vuoksi. Vanhurskas Tuomari –muotoista Jumalaa sen sijaan ihminen kiittää Jumalalta saamansa anteeksiannon vuoksi.

 

Lasten virsi –kirjan harvinaisin myyttinen persoona oli Hallitsija eli Herra Sebaot. Herra Sebaot esiintyi vain viidessä virressä koko kirjan osalta. Eniten Herra Sebaot –muotoista Jumalahahmoa esiintyi virsikirjan Jumalanpalvelus –luvussa. Tässä luvussa oli neljä kappaletta Herra Sebaot ja  Riippuvainen -muotoista objekti-subjekti-suhdetta. Luvusta: Elämä Jumalan maailmassa, löytyi yksi kappale Herra Sebaot ja Riippuvainen -suhdetta. Muista luvuista tämä myyttinen hahmo puuttui kokonaan.

 

Virsi 134: Kun on turva Jumalassa

”Kun on turva Jumalassa

turvassa on paremmassa

kuin on tähti taivahalla,

lintu emon siiven alla.

 

2. Herra seurakunnassansa

aina hoitaa lapsiansa.

Armonsa hän heille antaa,

käsillänsä heitä kantaa.

 

3. Käsistä ei väkevistä

mikään heitä irti riistä.

Omakseen hän heidät osti,

kuolemasta eloon nosti.

 

4. Milloin murheet heitä kohtaa,

niiden alla Herra johtaa,

ilon, lohdun antaa heille,

uuden voiman uupuneille.

 

5. Iloitse siis auttajasta,

Herran kansa, Jumalasta!

Maahan lyö hän vainoojamme,

sanansa on voimanamme.

 

6. Käyköön myöten taikka vastaan,

eipä Isä hylkää lastaan.

Herra ohjaa parhaaksemme

kaikki vaiheet päiviemme.”

 

 

Tämän virren objekti-subjektisuhde on Herra Sebaot ja Riippuvainen. Oli mielenkiintoista huomata, että tämä virsi, josta on selkeästi havaittavissa Herra Sebaot –muotoinen Jumala, on myös iältään melko vanha. Virsi on lähtöisin Ruotsista ja se on kirjoitettu vuonna 1873. Virren ikä ja lähtökohta huomioiden voimme ymmärtää paremmin Herra Sebaot –muotoisen Jumalan tarpeellisuuden. Vaikka Ruotsissakin oli noihin aikoihin jo paineita valtiovallan muuttamiseen monarkiasta valtiopäivähallinnon suuntaan, kuului 1800-luvun Ruotsiin ja maan silloiseen ajatusmaailmaan yksinvaltias kuningas vielä olennaisena osana. Mielestäni laulun ikä ja historialliset tosiseikat vaikuttavat tämän virren kerronnan taustalla. Virren on kuitenkin katsottu edelleen sopivan myös uuteen Lasten virsi –kirjaan.

 

Herra Sebaot –muotoinen Jumala edustaa valtaa ja voimaa. Tässä virressä Jumala on kaikkivaltias kuningas joka ottaa subjektin harteilta kaiken vastuun ja ottaa tämän haltuunsa täysin. Herra Sebaot –muotoinen Jumala on ihmisen ehdoton turva. Hän on luja ja poistaa kaiken pahan. Herra Sebaot myös tarvittaessa kukistaa vastustajat jotka uhkaavat Subjektin turvallisuutta.

 

Tällainen sotajoukkojen johtaja ja ehdoton Hallitsija on melko kaukana nykysuomen modernista ajattelusta. Näkisin kuitenkin, että tämän virren laulajalle ja kuuntelijalle tämä vahva ja  primitiivinen Jumalahahmo tuo turvallisuuden tunteen. Virsien ja kertomusten symbolisessa maailmassa Jumalasta voidaan puhua myös sellaisena hahmona, jota ei arkitodellisuudessa kohtaa.

 

Löysin virrestä 134 myös piirteitä Magna Mater –muotoisesta Jumalasta. Hallitsija on vahva ja voimakas, mutta hän myös kantaa subjektia käsillään ja on tälle armollinen. Tässä virressä vahva ja väkevä hallitsija on toisaalta myös lempeä emo. Heräsinkin tekstiä lukemassa pohtimaan, että koska Magna Mater ja Herra Sebaot ovat varhaisimmat ja primitiivisimmät myyttiset objektihahmot, ovat ne myös tavallaan lähellä toisiaan ja muistuttavat subjektin ajatusmaailmassa toisiaan. Näitä molempia objektihahmoja kohtaan subjektilla on täydellinen riippuvuussuhde ja tarve olla välittömässä yhteydessä ja jopa symbioosissa tämän jumalahahmon kanssa.

 

Virsi 134 on kuitenkin selkeämmin muotoa Herra Sebaot kuin Magna Mater. Tämä tulee ilmi erityisesti kohdassa: ”Maahan lyö hän vainoojamme, sanansa on turvanamme.” Tämä lause kertoo voimasta ja vallasta, ei äidillisestä kaiken täyttävästä rakkaudesta.

 

Virsi 63: Jeesus meidän veljemme

 

”Jeesus, meidän veljemme, pelastaja ihmisten.

Sinä tunnet syntimme.

Anna kaikki anteeksi. Herra armahda.

 

2. Rakas Vapahtajamme,

aina meitä armahdat,

pahat teot unohdat,

elämämme uudistat.

Kristus, armahda.

 

3. Jeesus meidän Herramme,

ylistämme sinua

armosta ja avusta.

Täytä meidät ilolla.

Herra, armahda. ”

 

Tästä virrestä on löydettävissä sekä Sijaiskärsijää, Vanhurskasta Tuomaria että Hallitsijaa. Anteeksi pyytäminen viittaa Riippuvaisen ja Vanhurskaan Tuomarin suhteeseen. Puhe Vapahtajasta viittaa Sijaiskärsijään. Armon anominen on sen sijaan Riippuvaisen ja Hallitsijan väliseen suhteeseen sopivaa käyttäytymistä. Päädyin pitkällisen pohdinnan päätteeksi sijoittamaan tämän virren luokkaan Herra Sebaot ja Riippuvainen. Tämän tulkinnan tein sillä perusteella, että armon anominen on virren keskeinen teema. Armon antaminen on yksinvaltiaan Hallitsijan teko. Armo annetaan yksipuolisesti. Ihminen ei voi itse vaikuttaa siihen. Hän alistuu täysin vallanpitäjän tahtoon ja on riippuvainen armosta jota hän anoo. Tämän kaltainen kohtaaminen on tyypillistä vain valtaa pitävän ja alamaisen välillä.

 

Heräsin tätä pohtiessa ajattelemaan myös armollisuutta ihmisen sisäisenä tekona itseään kohtaan. Armon antaminen itselleen on myös päätös jossa ihminen käy sisällään vuoropuhelua. Tässä sisäisessä vuoropuhelussa ihminen tekee myös tietoisia päätöksiä siitä, miten hän omia tunteitaan käsittelee. Virttä laulaessa ihminen voi prosessoida omaa syyllisyyden tilaansa. Armo Jumalalta puhdistaa ja helpottaa, ja kun ihminen kokee saavansa anteeksi Jumalalta, on hänen helpompi antaa anteeksi myös itselleen.

 

6. Johtopäätökset

 

Olen perehtynyt analysoimaan tässä tutkimuksessani Lasten virsi -kirjan sanoituksissa esiintyviä virren laulajan tai virren kuuntelijan mielen sisällä mahdollisesti syntyviä subjekti-objektisuhteita. Tämän analyysin olen tehnyt oman tulkintani pohjalta. Virsille, kuten muullekin viestinnälle on ominaista tekstin kirjoittajan ja vastaanottajan mielen sisällä tapahtuvat erilaiset tulkinnat ja monet erilaiset variaatiot tekstin ymmärtämisessä. Olen tehnyt oman  tulkintani virsien sisäisestä tunnemaailmasta Matti Hyckin luoman objekti-subjektisuhdeteorian tyyppiluokituksen kehyksessä. Tämän työkalun puitteissa tutkimusmatka on ollut järkevällä tavalla rajattu ja looginen. Reissu on ollut mukaansatempaava, ajatuksia herättävä ja viihdyttäväkin. Olen tarkastellut sitä, millaisia suhteessa olon muotoja virsistä löytyy ja miten ne palvelevat virsien käyttäjää. Olen lähestynyt tarkastelussani pelkästään tekstien sanoituksia ottamatta kantaa melodioihin.

 

Olen löytänyt virsistä tekijöitä jotka auttavat ihmistä prosessoimaan omaa tunnemaailmaansa ja suhdettaan Jumalaan, luontoon, toisiin ihmisiin ja itseensä. Olen lukenut Lasten virsi –kirjan virret ajatuksella läpi muutamaan kertaan ja olen pystynyt luomaan yleiskuvan siitä, millaista sisäistä tunnemaailmaa kirja edustaa. Kirjassa on jonkin verran kasvatuksellista materiaalia. Kirja kehottaa kunnioittamaan luontoa ja kohtelemaan lähimmäisiä hyvin ja arvostavasti. Kirjassa prosessoidaan syyllisyyden armon ja pelastuksen teemoja. Lasten virsi –kirjan Jumala on lähtökohtaisesti armollinen ja lämmin. Summum Bonum ja Magna Mater olivat tämän kirjan yleisimmät myyttiset Jumalahahmot. Tämä löydös oli mielenkiintoinen siksi, että Matti Hycrkin tutkimus vuoden 1948 kristinopin parissa oli sen sijaan antanut erilaisen kuvan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tyypillisimmistä Jumalahahmoista. Vuoden 1948 kristinopissa leimallisin Jumalahahmo oli Vanhurskas Tuomari. Nuhteettomuuden tielle ominainen syyllisyyden korostaminen ja subjektille osoitetut vaatimukset käyttäytymisen muuttamisesta ja korjaamisesta olivat leimallisemmin esillä. Vaatijan hengessä kristinoppi toteaa, että kristityn koko elämä on palvelemista[26]. Vuoden 1948 kristinopissa Herra Sebaotin muotoinen Jumalakuva oli Magna Materia korostuneemmin esillä. Kristinopissa Riippuvaisen roolin saanut ihminen joutuu Herra Sebaotin tuomion alle. Kristinoppi pitää sisällään ajatuksen, että ihminen on heikko ja avuton. Hän on voimaton vastustamaan synnin houkutuksia. Ihminen on näin ollen selkärangaton, syntitovereistaan riippuvainen maailman iloissa massan mukana ajelehtiva häpeällinen olento[27]. Tämän vuoksi ihminen on alati riippuvainen Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta.

 

Vuoden 2012 Lasten virsi –kirjassa tämänkaltainen asetelma oli sen sijaan harvinainen. Lasten virret olivat voittopuolisesti positiivista ja kaiken antavaa hyvää Jumalaa esiin tuovaa tekstimateriaalia. Syyllisyyden teema ei ollut korostunut. Tämä kertoo mielestäni siitä muutoksesta mitä kristillisen ajattelun parissa on näiden vuosien varrella tapahtunut. Nykyään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julistus ei suosi syyllistävää asennetta, vaan yleisemmin keskitytään armon, pelastuksen ja yleisen hyvän teemoihin. Voin todeta tutkimukseni perusteella, että vuonna 2012 julkaistun Lasten virsi –kirjan  tavoitteena on kasvattaa ihmisen sisälle kuva armollisesta ja rakastavasta Jumalasta.

 

7. Lähteet ja kirjallisuus

 

Lähde:

Seurakuntien Lapsityön Keskus ry/Lasten keskus, Helsinki

2012            Lasten virsi                        Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna

 

Kirjallisuus                     :

 

Hyrck, Matti

1996            Mielen kuvat Jumalasta        Therapeia-säätiö         RT-paino Oy, Pieksämäki

 

Korkee, Simo

1998     Näköaloja uskontoon/Kertokaa lisää jumalasuhteestanne  Yliopistopaino, Helsinki

 

 

 

 

Artikkelit:

 

Hyrck, Matti

1998   Ihmismieli ja Jumalan kokeminen  Tulevaisuuden ystävät ry,  Keskusteleva psykologia

 

Hyrck, Matti

2001            Minun Jumalani     Esitelmä diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivillä 3. 10. 2001

 

                     

 

                                           

 

 



[1] Hyrck, 1996, 9.

[2] Korkee, 1998, 84.

[3] http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/ma96/hyrck.txt

[4] Korkee, 1998, 88.

[5] Hyrck, 1996, 20.

[6] Hyrck, 1996, 21.

[7] Hyrck, 1996, 29.

[8] Hyrck, 1996, 30

[9] Hyrck, 1998, 62.

[10] Hyrck, 1998, 62.

[11] Hyrck, 1998, 62.

[12] Hyrck, 1998, 64.

[13] Hyrck, 1998, 65.

[14] Hyrck, 1998, 66.

[15] Hyrck, 1998, 66.

[16] Hyrck, 1998, 66.

[17] Hyrck, 1998, 68.

[18] Hyrck, 1998, 68.

[19] Hyrck, 1996, 45.

[20] Hyrck, 1998, 70.

[21] Tämän tutkimuksen sivut 5-10.

[22] Hyrck, 1996, 25.

[23] Hyrck, 1998, 66.

[24] Hyrck, 1996, 31.

[25] Hyrck, 1998, 67.

[26] Hyrck, 1996, 259.

[27] Hyrck, 1996, 257-258.


  Uskontotiede 10.12.2011

 

Herbalife-yrityksen tarkastelua uskontotieteen näkökulmasta

 

 

Olen kristitty, teologian opiskelija sekä innostunut Herbalife-jälleenmyyjä. Sain ”Herbakutsumuksen” tutustuttuani ensin yrityksen tuotteiden piristävään tehoon ja sitä myöten myös mahdollisuuteen auttaa muita yrityksen tuotteiden avulla. Herbalife on verkostomarkkinointiyritys, jolla on selkeä missio ja ideologia. Se ei edusta mitään uskontoa eikä sitä voi sellaisena pitääkään, mutta kun uskontotieteen kurssilla saimme tehtäväksi tarkastella itseä kiinnostavaa aihetta uskontotieteen näkökulmasta, onnistuin löytämään Herbalife-yhteisön ideologiasta ja toiminnasta yhtymäkohtia kurssilla käsiteltyjen ilmiöiden kanssa  ja siksi uskalsin tarttua aiheeseen. Käyn siis esityksessäni ensin läpi yrityksen toimintaa uskontotieteen näkökulmasta ja lopuksi analysoin lyhyesti kurssilla oppimaani.

Skotlantilainen uskontotieteilijä Ninian Smart on laatinut kattavan järjestelmän uskonnon määrittelemiseksi. Tämän mallin tavoitteena on uskonnon ymmärtäminen kokonaisuudessaan. Smart pyrkii luonnehtimaan uskontoa seitsemän eri ulottuvuuden perusteella.  Nämä ulottuvuudet ovat: Käytännön ja rituaalien ulottuvuus, kokemuksen ja tunteen ulottuvuus, kertomusten ja myyttien ulottuvuus, opin ja filosofian ulottuvuus, etiikan ja säädösten ulottuvuus, yhteisöjen ja instituutioiden ulottuvuus sekä materiaalinen ulottuvuus. Smartin mukaan nämä yhteiset elementit tulisi täyttyä jotta tutkittavaa ilmiötä voidaan pitää uskontona. Vaikka Smartin malli on ensisijaisesti tarkoitettu uskontotutkimuksen työkaluksi, on sen avulla pystytty analysoimaan myös muita sosiologisia ilmiötä sekä sekulaareja maailmankatsomuksia. [1] Seuraavaksi tarkastelen kaupallista yritystä nimeltä Herbalife seitsenosaisen järjestelmän mukaan.

 

Käytännön ja rituaalien ulottuvuus

 

Varsinaista rituaalista ulottuvuutta ei Herbalife-yhteisön toiminnassa ole nähtävissä, mutta yhteiset koulutustilaisuudet ja seminaarit edustavat kuitenkin mielestäni ulottuvuuden jota voidaan tavallaan myös pitää toistuvuuden ja säännöllisyyden näkökulmasta ”rituaalisena”.

Itsenäiset jälleenmyyjät järjestävät säännöllisiä koulutustilaisuuksia joissa yhtenäisyyttä ja intoa vaalitaan. Esiintyjät ovat ”vertaismyyjiä” jotka kertovat kokemuksistaan tuotteilla saamistaan tuloksista sekä menestyksestään verkostomarkkinoinnissa.  Nämä säännölliset tapaamiset nostavat yrityksen yhteishenkeä ja lisäävät intoa yrityksen toimintaa kohtaan. Tuotekäyttöä voidaan myös pitää rituaalisena ulottuvuutena. Herbalifen tuotteita käytetään säännöllisesti ja sitoutuneesti jotta tuotetulos pysyisi yllä ja paranisi.

 

Kokemuksen ja tunteen ulottuvuus

 

Herbalifeen liittyminen on monelle todellinen elämänmuutos. Tuotetulokset syntyvät yleensä hyvinvointiohjaajan perusteellisen seurannan ja kannustuksen myötä. Elämäntapamuutos on konkreettinen ja se voi sisältää esimerkiksi suuren painonpudotuksen, pääsyn eroon masennuksesta, tervehtymisen pitkään kiusanneesta sairaudesta, aktiivisen liikunnallisen elämäntavan aloittamisen tai mahdollisuuden vaurastua taloudellisesti omalla itsenäisellä työllä.

 

Kertomusten ja myyttien ulottuvuus

 

Herbalifen myytti on yrityksen perustajan, Mark Hughesin elämäntarina. Mark Hughes syntyi Kaliforniassa, Yhdysvalloissa vuonna 1956. Hän oli Los Angelesin lähiön kasvatti ja kohtasi jo teini-iässä ongelmia päihteiden kanssa. Hän joutui päihteiden väärinkäytön vuoksi kuusitoistavuotiaana ongelmanuorten kasvatuslaitokseen kolmeksi vuodeksi. Siinä yhteydessä myös hänen lukio-opintonsa keskeytyivät. Mark Hughesin äiti, Jo Ann Hughes, oli näyttelijätär joka joutui kamppailemaan koko uransa ajan ylipainon kanssa. Hän haki usein apua laihduttamiseensa amfetamiinipohjaisista laihdutuslääkkeistä kohtalokkain tuloksin. Jo Ann Hughes kuoli hänen poikansa Markin ollessa vasta 19-vuotias. Tämän seurauksena Mark Hughes päätti että on oltava turvallisempi ja pysyvämpi tapa laihtua ja pysyä hoikkana kuin vaaralliset laihdutuslääkkeet. Niinpä jo nuoressa iässä Mark panosti lähes kaiken aikansa ravitsemuksen ja lääketieteen tutkimiseen ja harrasti myös liiketoimintaa ravinnon alalla. Hän menestyi kohtalaisen hyvin parissa lisäravinnealan verkostomarkkinointiyrityksessä jotka kuitenkin kaatuivat. Näiden yritysten kanssa työskennellessään Mark Hughes tutustui tehtailija Richard Marconiin joka tuki Markin ideaa oman yrityksen perustamisesta. Richard Marconilla oli kokemusta lisäravinnetuotteiden kehittämisestä monien eri yritysten kanssa. Richard Marconin ja Mark Hughesin yhteisyö jatkui kahdenkymmenen vuoden ajan. Perehdyttyään kiinalaiseen yrtti-, ravinto-, ja lääketieteeseen Hughes kehitti tutkijoidensa kanssa ensimmäisen tuotteen, proteiinijauheen, jonka avulla oli mahdollista hallita painoaan korvaamalla proteiinijuomalla yksi tai kaksi ateriaa päivässä ja syömällä lisäksi yksi tai kaksi normaalia ateriaa päivittäin.  Proteiinijuoman taustalla oli myös NASA[2]:n työryhmää. Vastaava tuote oli alun perin suunniteltu astronauteille, jotka joutuvat viettämään äärimmäisen vaativissa olosuhteissa pitkiä aikoja ja vaativat täten mahdollisimman tehokkaasti imeytyvää ja terveellistä ravintoa tiivistetyssä muodossa. 

Mark Hughes perusti 24-vuotiaana helmikuussa 1980 yrityksen nimeltä Herbalife international. Mark Hughesin aloitti Herbalifen toiminnan aluksi myymällä proteiinijauhepusseja suoraan autonsa takakontista ja kouluttamalla itse jälleenmyyjänsä. Markin henkisiä tukijoita ja ensimmäisiä asiakkaitaan olivat hänen isovanhempansa. Vuoteen 1985 mennessä Herbalifella oli jo 750 000 jälleenmyyjää ja noin 500 miljoonan dollarin liikevaihto. Yritys oli ehtinyt silloin laajentua Kanadaan, Isoon Britanniaan, Australiaan ja Uuteen –Seelantiin.

Menestyvä liikeyritys auttoi monia ihmisiä mutta ei pelastanut Markia itseään, joka risaisen lapsuutensa vuoksi käytti koko ikänsä runsaasti masennuslääkkeitä ja alkoholia. Mark Hughes kuoli yllättäen vuonna 2000 vasta 44-vuoden iässä. Hänen yrityksensä ehti juuri täyttää 20 vuotta.

Markin muisto elää edelleen hänen yrityksensä jälleenmyyjien sydämissä. Markin kuoleman jälkeen Herbalife on jatkanut toimintaansa menestyksekkäästi. Vuonna 2010 yrityksen liikevaihto oli jo 4,3 miljardia dollaria.  Yritys on listattuna New Yorkin pörssiin (NYSE)[3]. Nykyään  yrityksessä toimii noin 2,1 miljoonaa jälleenmyyjää.

Osa kertomusten ja myyttien ulottuvuutta on luonnollisesti myös jälleenmyyjien ja tuotekäyttäjien omat elämäntarinat joita yhteisön jäsenet kertovat toisilleen. Menestystarinat luovat yhteisöllisyyttä ja innostavat yhteisön jäseniä.

 

 

Opin ja filosofian ulottuvuus

 

Yrityksen filosofia on tiivistetysti tämä: ”Auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja ansaitsemaan enemmän.”  Opilliselta näkökannalta yrityksen toiminnan tärkeimmällä sijalla on tuote. Se on ”Graalin malja”, joka tuottaa yhteisön jäsenille sekä terveyttä ja hyvinvointia että varallisuutta. Herbalife-myyjät ovat myös yhtiön parhaita asiakkaita. Jotta tuotetta voi myydä, tulee tuote myös tuntea hyvin. Tuotetulos on se mitä yritys tavoittelee. Myyjiksi ryhtyvätkin vain tuotteista itse hyviä tuloksia saaneet kuluttajat. Opilliseksi ulottuvuudeksi voidaan nähdä myös tuotteeseen vaadittava sitoutuminen. Menestys jälleenmyyjänä perustuu omaan tuotekäyttöön ja sen näkyviin seurauksiin. ”Me käytämme me näytämme me kerromme” on jälleenmyyjien toimintatapa. Tämä edellyttää jatkuvaa kehittymistä paitsi yksilöiden ulkoisessa olemuksessa, myös heidän henkisessä vahvuudessaan ja filosofisessa ajattelussaan.  Yhteisö pyrkii kehittämään jäsentensä itsetuntemusta ja itseluottamusta parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeä osa yrityksen ideologiaa on myös  jälleenmyyjien keskinäinen kannustus lukea positiivista ajattelua tukevaa kirjallisuutta ja kouluttaa itseään positiiviseen maailmankatsomukseen. Jälleenmyyjien tulee toimia rehellisesti ja eettisesti. Tässä kohden opin ja ideologian ulottuvuus on myös osa yhteisön eettistä ulottuvuutta. Yhteisön jäsenillä on uskonnonvapaus. Erilaiset maailmankatsomukset hyväksytään ongelmitta kunhan yrityksessä toimivien henkilöiden perusperiaatteena on lähimmäistä tukeva ja kannustava asenne. Smartin mukaan kristillisen uskon keskeinen eettinen asenne on rakkaus[4], tässä kohdassa näen selvän yhtenevyyden kristillisen uskon ja Herbalife-yrityksen etiikan kanssa. Olettaisin tämän taustalla olevan Yhdistyksen Pohjois-Amerikkalaisen taustan. Pohjois- Amerikan yhdysvalloissa vallitsee myös uskonnonvapaus, mutta maan historiassa on vahva kristillinen leima.

 

 

 

Etiikan ja säädösten ulottuvuus

 

 Tärkeimpiä Herbalifen toiminnan kulmakivistä on sitoutuminen tiukkoihin tieteellisiin standardeihin ja turvallisuusvaatimuksiin sekä tuotekehityksessä että tuotannossa. Jälleenmyyjien oma sitoutuminen ja esimerkki näyttelee myös tärkeää roolia yrityksen etiikassa.  Yhteisön itsenäisten jälleenmyyjien tulee pyrkiä itse elämään terveiden elämätapojen mukaisesti ja edustaa yritystä kaikkialla parhaalla mahdollisella tavalla. Muiden jälleenmyyjien asiakkuuksia tulee kunnioittaa ja  kollegoja pyritään aina kohtelemaan  siten kuin toivoisi itseä kohdeltavan.

Myös hyväntekeväisyys on osa yhdistyksen eettistä toimintaa. Vuonna 1994 perustettiin Herbalife Family Foundation, jonka tavoitteena on auttaa huonoissa olosuhteissa eläviä lapsia ja huumenuoria. Osa Herbalife-yrityksen tulevaisuuden suunnitelmaa on laajentaa jälleenmyyntiyrittäjyyden mahdollisuus myös köyhiin maihin. Tämä Herbalifen ”Afrikka-paketti” on länsimaissa käytössä olevaa jälleenmyyjäpakkausta edullisempi mutta sisältää kuitenkin yhtä terveellisen ja hyvän ravitsemuksellisen kokonaisuuden. ”Afrikka-paketilla” pyritään sekä auttamaan nälänhätää että parantamaan työllisyyttä köyhissä maissa Herbalife-yrittämisen muodossa.

 

Yhteisöjen ja instituutioiden ulottuvuus

 

Herbalife-jälleenmyyjät ovat ”Herbasiskoja ja veljiä, isoisiä ja äitejä sekä serkkuja.” Jokainen jälleenmyyjä tuntee oman verkostonsa lähimmät jäsenet sekä ”alkuisät/äidit”. Herbalife-jälleenmyyjien yhteisö ja keskinäinen tukiverkosto on valtava. Yhteiskoulutuksissa ja vuosittaisessa suurtapahtumassa ”Extravaganzassa” on mahdollista tavata verkoston menestyneimpiä jälleenmyyjiä sekä tuotteen tutkimustoimikunnassa olevia tiedemiehiä sekä koulutusjohtajia ja tuotekehittelijöitä. Herbalife- yrityksessä voidaan puhua suuresta itsenäisistä jälleenmyyjistä koostuvasta instituutiosta/yhteisöstä. Herbalife-toiminta perustuu siihen että sen on oltava ”helppoa hauskaa ja huumaavaa”. Herbalife-yhteisön jäsenet arvostavat huumoria. Työtekijöiden tulee kunnioittaa toisiaan ja onnistumiset perustuvat yhteistyön tuloksiin. 

 

 

 

Materiaalinen ulottuvuus

 

Herbalifen materiaalinen ulottuvuus on tuotteen brändi. Sanan brändi voisi tiivistetysti määritellä näin: Brändi on lupaus kohderyhmille. Se sisältää eettisesti toimivan yrityksen toimintatavat, arvot ja identiteetin. Imago on vastaanottajan käsitys brändistä/lupauksesta. Imago lopulta mittaa lupauksen voimaa ja lupauksen pitämistä. Kun brändin haltijan identiteetti ja vastaanottajan mielikuva annetusta lupauksesta ovat hyvin lähellä toisiaan, voidaan puhua vahvasta brändistä. [5]

 Herbalifen toiminnanjohtajan, Michael O Johnsonin[6] tavoitteena on luoda Herbalifesta maailman tunnetuin terveystuote ja vahva brändi. Brändin luominen on hänelle sydämenasia. Tämä materiaalinen ulottuvuus näkyy esimerkiksi yrityksen logossa joka on näkyvissä paitsi yrityksen tapahtumissa ja tuotteissa, myös urheilusponsorointina sekä muissa yrityksen imagoon sopivissa näyttävissä tapahtumissa. Jälleenmyyjien kouluttaminen on myös brändin ja yrityksen imagon perusta. Siksi yritys vaalii jälleenmyyjiensä asiallista, eettistä ja rehellistä toimintaa. Herbalifen jälleenmyyjien tulee kunnioittaa tuotteen antamaa lupausta toimimalla yhdistyksen etiikan  mukaisesti ja pyrkiä olemaan tinkimättä tästä arvosta.

Ninian Smartin mukaan keskeisenä ajatteluna ulottuvuuksien luettelussa on se, että luokittelun avulla voi antaa täysipainoisen kuvauksen niistä liikkeistä jotka ovat elähdyttäneet ihmismieliä ja ottaneet sijansa yhteiskunnan muovaamisessa.[7] Juuri tästä on kysymys nyt käsittelemässäni aiheessa. Herbalife jälleenmyyjäyhteisöön liittymisessä on kysymys kokonaisvaltaisesta elämäntavasta. Ihmiset jotka ovat halunneet muutosta elämäänsä tavalla tai toisella, ovat löytäneet Herbalifesta jotain jota he ovat halunneet viedä eteenpäin. Herbalife-työ on lähetystyötä ja ilosanoman eteenpäin viemistä.  Herbalifea voisi kuvata myös tiivistäen sana muotoon ”Herbal life” joka kuvaa yrityksen ideologiaa yrttitiedon- ja ravitsemuksen tuomasta ”paremmasta elämänmuodosta”. Myös uskonnot tavoittelevat kosketusta ihmiseen kokonaisuutena. Siksi usko ja Herbalife kulkevat tavallaan käsi kädessä toisiaan kumoamatta. Yrityksen ideologia sopii kaikille jotka omaksuvat reilut ja eettiset periaatteet. Juuri siinä on tämän yrityksen menestyksen perusta.

 

Tämä uskontotieteen kurssi on ollut hyödyllinen juuri sen vuoksi, että sen yhteydessä on tutustuttu uskontoihin omasta uskonnosta riippumattomana ilmiönä. Myönnän että itse vahvasti kristillisen elämänkatsomuksen omaavana teologian opiskelijana olen kurssin aikana sortunut toisinaan tarkastelemaan maailman uskonnollisia ilmiöitä kapeakatseisesti kristinuskon näkökulmasta. Vaikka myös tässä uskontotieteellisessä esityksessäni on varmasti nähtävissä ”kristilliset silmälasini” joilla maailmaa katselen, toivon että kykyni tarkastella yhteiskunnallisia ilmiöitä puhtaan tieteellisesti kehittyisi edelleen akateemiselta opiskelijalta vaadittavaan tasoon. Kaikessa tieteessä objektiivisuus on tavoite johon pitää pyrkiä. Tässä piilee kuitenkin myös uskontotieteen ”dilemma”. Uskonnot ja elämänkatsomukset ovat aina edustajiensa arvopohjaan sidottuja ja siksi niin vaikeasti erotettavissa kliinisesti tutkittaviksi kohteiksi.

 

Lähteet:

 

Smart, Ninian

2005   Uskontojen maailma. Otavan kirjapaino oy, Keuruu.

 

Herbalife-koulutusten omat muistiinpanot 2011. Tampere, Vantaa ja Helsinki.

 

Pohjola, Juha. 

2003            Ilme- visuaalisen identiteetin johtaminen. Infor oy/Gummerus kirjapaino oy, Jyväskylä

 

Internet: Herbalifen virallinen kotisivu ja wikipedia.

 

 Alaviitteet:


[1] Sekularismi tarkoittaa irrottautumista uskonnosta. (Kielitoimiston sanakirja, Kielikone oy 2004).

[2] NASA: National Aeronautics and Space Admistration: Yhdysvaltojen kansallinen avaruustutkimuslaitos.

[3] NYSE: New York Stock Exchange: New Yorkin pörssi.

[4] Smart, Ninian. 2005, 20.

[5] Pohjola Juha, 2003: Juha Pohjola lukeutuu johtaviin suomalaisiin yritysilmeen suunnittelijoihin ja yritysalan kirjailijoihin.

 

[6] Michael O Johnson: Herbalifen toimitusjohtaja vuodesta 2003. Toiminut sitä ennen 17 vuotta Walt Disney International- konsernin toimitusjohtajana. 

  

[7] Smart, Ninian. 2005, 23. 

 

 


Persoonallisuuspsykologia 8.10.2012

 

Pysyykö persoonallisuus johdonmukaisena vai muuttuuko se tilanteiden mukaan?

 

 

Onko ihmisen persoonallisuus vakaa ja pysyvä vai ovatko tilannekohtaiset tekijät niin vahvoja, että nujertavat ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet ja nousevat käytöstä ohjaaviksi tekijöiksi? Päättääkö ihminen omasta elämästään vai onko hän sidottu elämään tilanteiden vaatimalla tavalla? Ilmaisevatko ihmiset persoonallisuuttaan kaikissa tilanteissa samalla tavalla vai muuttuuko henkilön rooli tilanteiden vaatimusten mukaan?

 

Persoonallisuuspsykologiassa on pitkään haettu vastauksia näihin kysymyksiin. Aihe on herättänyt kiivasta väittelyä. Väittely on luonnollista, sillä aihe on sekä yksinkertainen että haastava. Yksinkertaisen siitä tekee se, että me kaikki tunnistamme sekä pysyvyyttä että vaihtelua sekä omassa, että muiden käyttäytymisessä. Me oletamme että jokainen ihminen on oma persoonansa ja pidämme luonnollisena että kohdistamme ajattelumme jokaiselle tyypillisiin piirteisiin. On kuitenkin tavanomaista että ihmiset käyttäytyvät hieman eri tavoin eri tilanteissa persoonallisuuspiirteisiin katsomatta.

 

Suuri osa persoonallisuuden pysyvyyden ja tilannekohtaisen vaihtelun kiistakysymyksistä koskevat pysyvyyden ja vaihtuvuuden luokittelua. Toisin sanoen kuinka paljon näyttöä henkilön ominaisuuden pysyvyydestä tarvitaan jotta voidaan puhua persoonallisuuspiirteestä ja miten piirteen pysyvyyttä voidaan arvioida vaihtelevissa tilanteissa?

 

On luonnollista että ihmiset eivät käyttäydy kaikissa tilanteissa samoilla tavoin. Myös tutkijat yhtyvät tähän näkemykseen. Sen sijaan piirreteoreetikot ovat tulleet tulokseen että tietyn persoonallisuuspiirteen edustajat käyttäytyvät yhdenmukaisesti tarkasteltaessa laajempaa määrää vastaavia tilanteita. Tutkimusten tavoitteena on löytää pääperiaatteet jotka tehdään kokonaisarviointien perusteella. Näin ollen on löydettävä riittävä otos tilanteita joissa ihmiset käyttäytyvät heille ominaisella tavalla, jotta heidät voidaan luokitella tietyn piirteen edustajiksi. Tutkimusten toteutuksessa voidaan käyttää erilaisia käyttäytymisen mittaamisen menetelmiä.

 

Epstein teki vuonna 1983 tutkimuksen jossa hän pyysi kolmeakymmentä yliopisto-opiskelijaa tekemään arvioita tunteistaan ja heidän käyttäytymistään ohjaavista impulsseista sekä heidän toiminnastaan varsinaisessa tilanteessa. Arviointeja tehtiin 28 päivän ajan. Tunnetilojen arviot tehtiin neljäntoista eri tunnetasoa kuvaavan itse arvioinnin perusteella.  Tunnekuvaukset vaihtelivat positiivisista negatiivisiin. Esim. turvallisuus, onnellisuus, viha. Käyttäytymistä ohjaavia impulsseja ja varsinaista käyttäytymistä käytännön tilanteessa arvioitiin kuudenkymmenenneljän erilaisen henkilön käyttäytymistaipumusta viittaavan ominaisuuden perusteella, kuten jännityksenhakuisuus, aggressiivisuus, vetäytyvyys.

 

Tutkimuksessa pyrittiin löytämään vastaus seuraaviin kysymyksiin: Oliko ennustettavissa että henkilön  käyttäytyminen otoksessa tietynlaisia tilanteita oli samanlaista toisessa otoksessa tietynlaisia tilanteita? Entä tapahtuiko näiden otosten välillä muutosta, kun kahden otoksen välillä oli kulunut tietyn verran aikaa?

 

Kokeen perusteella todettiin että vastaavuus oli suurempi silloin kun suuri otos käyttäytymisen arviointeja liitettiin kahteen arviointitilanteeseen. Käyttäytymisen ennustettavuus oli vähäinen jos vastauksia tarkkailtiin kahtena peräkkäisenä päivänä. Sen sijaan ennustettavuus henkilön käyttäytymisessä oli selkeästi suurempi jos vastauksia arvioitiin kahden viikon ajalta, ja kahden tutkimuksen välissä pidettiin tauko.

Toisin sanoen henkilön käyttäytyminen ja tunnetilat kahden viikon ajalta verrattuna edelliseen kahteen viikkoon ovat paremmin ennustettavissa kuin silloin, jos arviot koskivat kahta peräkkäistä päivää.

 

Epsteinin tutkimuksen perusteella voidaan todeta että on selvää näyttöä siitä että ihmisillä on piirteitä jotka ovat pysyviä tilanteesta riippumatta. Hetkittäiset tunnetilat saattavat kuitenkin vaihdella ja aiheuttaa käyttäytymisen muutosta persoonallisuuspiirteestä riippumatta. Tämä  selittyy kahden peräkkäisen tutkimuspäivän ennustettavuuden vähäisyydellä.

 

Entä millaisissa tilanteissa ihmiset toimivat tyypillisen piirteensä mukaisesti ja milloin tilanteen vaatimuksen mukaan? Monson, Hesley ja Chernick esittivät tutkimuksessaan vuonna 1982, näkökannan, että ihmiset käyttäytyvät enemmän samansuuntaisesti jos tutkimus on tehty joko pelkästään laboratoriossa tai luonnollisessa ympäristössä, kuin sekä laboratoriossa että luonnollisessa ympäristössä. Käyttäytymisen pysyvyydessä ja vaihtelussa tapahtui myös muutoksia sen mukaan, olivatko ihmiset kanssakäymisissä tuttujen vai vieraiden kanssa. Ei siis ole yllättävää että ihmiset käyttäytyvät yhdenmukaisemmin tutuissa ja turvallisissa tilanteissa kuin kaavamaisessa tilanteessa tai paineen alla.

 

Entä jos tilannekohtaiset tekijät tai ympäristön vaikutus on niin voimakas, että ihminen joutuu sopeutumaan ympäristöön henkilökohtaisen piirteensä vastaisesti? Entä nouseeko esimerkiksi nuorten ryhmissä persoonallisuuspiirteet vai ympäristö ensisijaisesti käyttäytymistä ohjaaviksi tekijöiksi?

 

Kouluikäisillä on tehty tutkimuksia jotka todistavat sekä piirteiden pysyvyydestä että niiden vaihtelusta tilanteen mukaan. On todettu, että esimerkiksi nuoren aggressiivisuus on pysyvä ominaisuus, mutta vastaavasti aggressiivisuus voi myös vaikuttaa lähipiirissä olevien nuorten käyttäytymiseen.

 

Aggressiivisuuden on todettu olevan suhteellisen pysyvä ominaisuus. Robert ja Beverly Cairns tekivät vuonna 1984 tutkimuksen aggressiivisuuden pysyvyydestä. Koehenkilöt olivat ensimmäisellä tutkimuskerralla neljäsluokkalaisia. Toinen mittaus tehtiin vuoden kuluttua. Menetelmänä käytettiin toveriarviointeja, itse arviointeja ja opettajien arviointeja lasten aggressiivisuudesta. Kaikki pysyvyyttä osoittavat korrelaatiot olivat merkittäviä. (Christina Salmivalli 1998, 69.) Oli siis selvää näyttöä siitä, että aggressiivisesti käyttäytyvä nuori käyttäytyi aggressiivisesti myös uusintatutkimuksessa.

 

Entä voiko aggressiivinen ympäristö ja toistuvasti aggressiivisen roolin esittäminen käytännön tilanteissa vaikuttaa persoonallisuuspiirteeseen?

 

Aggressiivisen käyttäytymisen kehittymisestä ryhmässä on tehty melko paljon tutkimusta. Espelage, Holt ja Henkel tekivät vuonna 2003, tutkimuksen jossa analysoitiin varhaisnuorten ryhmien vaikutusta fyysisen ja sanallisen aggression lisääntymiseen kouluvuoden aikana. Tutkimuksessa pyydettiin koulun oppilaita nimeämään 1-8 toveria, joiden kanssa he viettivät eniten aikaa. Kunkin pienryhmän aggressiivisen käyttäytymisen taso määriteltiin erikseen fyysisen ja sanallisen aggressiivisuuden osalta. Arvioita käytettiin yksilön aggressiivisuudessa tapahtuvien muutosten ennustajana. Kokeen tulokset osoittivat, että mitä aggressiivisempaan pienryhmään lapsi kuului, sitä enemmän hänen oma aggressiivisuutensa lisääntyi kouluvuoden aikana. Aggressiivisuuden lisääntyminen näkyi kuitenkin vain lievästi aggressiivisessa käyttäytymisessä kuten kielenkäytössä (Salmivalli 2008, 144-145). Vakavien tekojen ja raa´an aggression kohdalla tekokynnys oli korkeampi, eikä ryhmän vaikutus ollut niin ilmeinen. Koetulos vahvistaa oletusta että yksilökeskeisillä tekijöillä on enemmän painoarvoa vakavan aggressiivisuuden kohdalla, mutta lievä aggressio voi ”tarttua”.

 

Olen sitä mieltä, että ihminen yleensä pyrkii käyttäytymään ominaisten piirteidensä mukaisesti. Paitsi tutkimustulosten perusteella, myös elämänkokemuksen tuomien käytännön kokemusten pohjalta voin uskoa näin olevan. Olen silti sitä mieltä, että erilaiset tilanteet asettavat ihmisille vaatimuksia joihin on paikoitellen mukauduttava. Uskon myös, että mukautumista edellyttävien tilanteiden toistuvuus voi jossain määrin muokata persoonallisuutta. Jos esimerkiksi herkässä iässä oleva nuori joutuu jatkuvasti esittämään ”kovaa” roolia, hän voi vähitellen muuttua roolinsa mukaiseksi. Toisaalta ihmisillä on kuitenkin myös taipumus hakeutua oman piirteensä mukaisiin ryhmiin. Näin he kohtaavat elämässään enemmän  tilanteita joissa he voivat toimia persoonallisuuspiirteensä mukaisesti. Ymmärrän että aihe on kiistanalainen. On erittäin vaikea todentaa piirteen tai tilanteen etusijaa, sillä vaikka ihminen onkin aina oma persoonansa, on hän myös aina osa elinympäristönsä psykososiaalista ilmapiiriä.

 

 

Lähteet

 

Perwin, Lavrence A,  The Science of personality

2003               Oxford University Press, Inc. New York.

 

 

Salmivalli, Christina,  Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä

1998               Gaudeamus Kirja, University Press Finland Ltd. Tammer-Paino Oy.

 

Salmivalli, Christina, Kaverien kanssa, vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys

2008               PS-kustannus, WS Bookwell Oy, Juva

  


Systemaattinen teologia, 31.3.2011

 

Kuinka kysymys synnistä ja vapaasta tahdosta liittyvät toisiinsa?

 

 Jumala on luonut ihmiselle vapaan tahdon. Muutenhan Eeva ei olisi voinut valita syökö hän kielletyn puun hedelmän vai ei. Myös Adam valitsi Eevan ehdotuksen Jumalan käskyn vastaisesti. Ihminen valitsi synnin. Myös paratiisin käärme oli Jumalan luomus. Oliko siis takana ajatus, että Jumala testasi ihmisen kykyä kontrolloida valintojaan ja tiesi jo ennalta ihmisen lankeavan syntiin?

 

Synti 

Väitän siis, että Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon. Alkutilassa (status integritatis), jolloin ihminen vielä oli turmeltumaton, hänellä oli vapaa tahto ja mahdollisuus valita poimiiko hän hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta vai ei. Tilanne ennen syntiinlankeemusta ei ollut ennalta määrätty vaan avoin. Tätä voi perustella Augustinoksen posse non peccare-käsitteellä, jonka mukaan ihminen ennen lankeemusta oli tilassa jossa hän saattoi olla tekemättä syntiä. Ihminen oli kykenevä valitsemaan synnin ja synnittömyyden välillä. Tämä oli Jumalan ihmiselle luoma ominaisuus. Kaikkivaltiaan Jumalan päätösvalta on rajaton. Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, miksei myös hänen kuvallaan olisi siis vapautta valita tekojaan? Sen sijaan voimme olettaa, että Jumala ei kuitenkaan tarkoittanut että ihminen käyttäisi vapaata tahtoaan hänen tahtoaan vastaan. Jumala karkotti ihmisen paratiisista, koska ihminen ei pysynyt Jumalalle kuuliaisena.

 

Ihminen oli Jumalan kuva, mutta syntiinlankeemuksessa ihmisestä tuli omasta tahdostaan Jumalan kaltainen.  Ihminen hylkäsi Jumalan, tahtoi asettua hänen asemaansa ja ottaa luomakunnan herruuden ilman vastuuta hänelle.

 

Synniksi luokitellaan on ne teot ja ajatukset, jotka erottavat meidät Jumalan yhteydestä ja joihin ihminen lankeaa niin kutsutun heikon luontonsa vuoksi. Heikko luonto, eli houkutusalttius sai ihmisen myös sortumaan syömään hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta. Voidaankin siis todeta, että houkuttelijana toimineella käärmeellä oli tärkeä rooli syntiinlankeemuksen agitaattorina.

 

Käärme

Käärme on moniulotteinen myyttinen hahmo. Käärme on syntiinlankeemuksen symboli, mutta myös Asklepioksen, lääkintätaidon jumalan, vertauskuva. Myös Raamatussa käärmeellä on parantavia ulottuvuuksia. Uusi Testamentti sisältää  maininnan, jossa käärme tuodaan esiin viisaana olentona (Matt. 10:16 ).  

Useammin käärme kuitenkin esiintyy pahan ja kielteisen symbolina. Ilmestyskirjassa se jopa rinnastetaan antikristukseen. Tässä kirjoituksessani tahdon kuitenkin korostaa syntiinlankeemuksessa esiintyvän käärmeen roolia Jumalan luomakunnan edustajana. Raamatussa todetaan: ”Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut.” (1.Moos. 3).  Jos siis Jumala oli luonut kavalan käärmeen, testasiko Jumala täten ihmisen luonteen lujuutta? Kysynkin siis, että kuuluiko syntiinlankeemus Jumalan suureen suunnitelmaan? Oliko tarkoitettu, että ihminen lankeaa syntiin ja tulee pelastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta?

 

Nykyiseen länsimaiseen arkikieleen juurtuneessa käsityksessä sana synti rinnastetaan johonkin synkkään ja likaiseen tai makeaan ja houkuttelevaan, mutta viettelevä käärme Raamatussa ei ollut musta, likainen tai syntisen kiihottava ja makea, vaan kirkas, valoisa ja hyvä. Käärme ei syntiinlankeemuksessa houkutellut ihmistä ”lihan viettelyksiin” vaan tietoon ja Jumalan kaltaisuuteen. Synti on se, että ihminen tahtoo itse olla oma jumalansa. Alkuvanhurskauden tilassa (iustita originalis), ihmisen kolme perussuhdetta, suhde Jumalaan, suhde luontoon ja suhde toisiin ihmisiin olivat totaalisesti ehjiä. Elämä kaikissa ulottuvuuksissaan oli viatonta ja puhdasta. Kun ihminen teki ”väärän valinnan” ja lankesi syntiin, puhdas suhde ihmisen ja Jumalan välillä rikkoontui. Siksi Jumalan oli heitettävä ihminen ulos paratiisista. Jeesuksen kautta Jumala antoi kuitenkin ihmiselle uuden mahdollisuuden korjata rikkoontunut jumalasuhde. Tätä uudelleen vanhurskauteen palaamista kutsutaan vanhurskauttamiseksi. Vanhurskauttamisessa Kristus toimii ihmisen lunastajana ja synnin sovittajana. Kristuksen lunastustyön kautta ihmiselle annetaan uusi mahdollisuus tulla vanhurskaaksi, eli korjata rikkoutunut jumalasuhde. Tämä mahdollisuus on ihmiselle tarjottu Jumalalta. Ihminen ei pysty palaamaan vanhurskauden tilaan omin voimin vaan sovitus on otettava vastaan uskomalla evankeliumi.

 

Inkarnaatio

Inkarnaatiokristologia tuo esiin ajatuksen että Jeesus oli mukana jo maailman luomisessa. Selvimmin tämä teoria tulee esiin Johanneksen evankeliumin alussa: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.” Inkarnaatiokristologia on läheisessä yhteydessä logos-kristologiaan. Justinos Marttyyri (K. n.160 JKr) yhdisti apologioissaan Kristuksen ja logoksen. Logos oli myös kreikkalaisessa filosofiassa tunnettu kosmoksen järjestäjä, maailmanjärki ja jumalallinen maailmansuunnitelma. Justinos, kuten muutkin toisen vuosisadan logos-teologit korostivat ajatusta, että Jumalallinen Logos on itse asiassa Jumalan poika, Jeesus Kristus, joka oli tullut lihaksi, eli ihmiseksi. Tämä inkarnaatio-ajatus on selkeästi nähtävissä myös Khalkedonin kirkolliskokouksessa(451 JKr) sovituissa tulkinnoissa. Khalkedonin kaksiluonto-opin mukaan Jeesus Kristus on täydellinen jumaluudessa ja täydellinen myös ihmisyydessä.” Jumaluutensa puolesta Hän on ennen aikojen alkua Isästä syntynyt ja ihmisyyden puolesta, ihmisen pelastuksen tähden, neitsyt Mariasta syntynyt. Jeesus on yksi sama, Kristus Poika, ainosyntyinen, joka tunnetaan kahdessa luonnossa sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta.” Khalkedonin lauselmassa käytettiin Jeesuksesta myös termiä Logos.

Inkarnaatiokristologia ja logos-oppi tukee aikaisemmin esiin tuomaani ajatusta Jumalan suunnitelmasta pelastaa ihminen synnin vallasta lunastajan avulla. Ensimmäisten vuosisatojen kristinopilliset päätelmät sisälsivät ajatuksen, että Jeesus: sovittaja ja lunastaja, oli  läsnä Isän kanssa jo paratiisissa. Näin ollen väitteeni Jumalan suunnitelmasta testata ihmisen houkutusalttiutta syntiin ja pelastaa mahdollisesti syntiin lankeava ihminen, saa tukea alkukirkon varhaisimmista teksteistä.

 

Väitän siis edelleen, että Jumala oli päästänyt käärmeen paratiisiin houkuttelemaan ihmistä ja tiesi ihmisen luonteen heikkoudesta. Sen sijaan lunastaja-sovittaja inkarnoituneena ihmisenä, oli Jumalan varasuunnitelma pelastaa langennut ihminen.

Näin ollen Jumala olisi jo edeltä käsin suunnitellut ihmisen syntiinlankeemuksen ja lunastuksen tapahtuman. Mutta jos näin olisi tapahtunut, nousee pohdintojen keskiöön epäilys Jumalan hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Sillä jos lankeemus ja lunastus olisi ollut ennalta suunniteltu teko, olisi Jumala käyttänyt ihmistä pelinappulanaan ja aiheuttanut  täten tietoisesti turhaa kärsimystä ihmiselle.

 

Teodikea

Vasta-argumentiksi  väitteeseeni nousee siis teodikea-kysymys. Myös Augustinos oli sitä mieltä, että luominen ja lunastus oli saman Jumalan työtä (Alister E. McGrath. 1996, 282). Hän ei kuitenkaan voinut pitää pahaa luomisen seurauksena, sillä näin pahan olemassaolo siirrettäisiin Jumalalle. Augustinos katsoi, että ihmiskunta oli luotu sellaiseksi, että ihmisellä oli mahdollisuus valita hyvän ja pahan väliltä, kuten syntiinlankeemuksessa tapahtui. Augustinos yksinkertaisesti sysää syyn ihmisen niskoille, koska ihminen teki väärän valinnan. Gnostilaisuudessa, sekä sen varhaisemmassa muunnelmassa, manikeolaisuudessa, pahan ongelma ratkaistiin siten, että pahan taustalla oli alempi ja vajavainen luojajumala, demiurgi, joka oli luonut näkyvän maailman. Sensijaan kauttaaltaan hyvä Jumala oli aineettoman maailman luoja. Tämä gnostilainen ajatusmalli on hylätty harhaoppina ekumeenisissa kirkolliskokouksissa. Jumalan täydellistä hyvyyttä on yritetty myös puolustaa ajatuksella langenneesta enkelistä. Tämän mallin mukaan maailma olisi luotu kauttaaltaan hyväksi, mutta alun perin hyväksi luotu enkelihahmo olisi langennut kiusaukseen, muuttunut Saatanaksi ja houkutellut paratiisissa Eevan ja Adamin syömään hyvän ja pahan tiedon puusta.  Mutta myös tämä malli ajautuu kehäpäätelmään. Miten enkeli olisi voinut langeta kauttaaltaan hyvässä maailmassa?

 

Ihminen on Jumalan kuva

Puolustan siis edelleen näkemystäni Jumalan ennalta suunnittelemasta lankeamus-lunastus-tapahtumasta. Väitän että Ihminen on täydellinen Jumalan kuva sekä hyvässä että pahassa. Uskon että Jumala on luonut kaiken maailmassa olevan hyvän, mutta myös Saatana on Jumalan luoma olento. Johanneksen evankeliumi toteaa kuitenkin lohdullisesti, että hyvä Jumala on Saatanaa voimakkaampi (Joh. 14:30) Saatana on siis tarkoitettu olemaan osa maailmaa. Ihmisen on hyväksyttävä pahan olemassaolo, koska Jumala tahtoo niin. Ihminen maistoi omenaa, tuli tietämään mitä on hyvä ja paha. Olkoon siis niin, sillä ehkä emme osaisi arvostaa hyvyyttä maailmassa ellemme näkisi myös pahaa. Tämän valinnan on ihminen tehnyt itse sillä vapaalla tahdolla, jonka Jumala meille antoi.

 

 

 

Lähteet

 

Pihkala, Juha

2009       Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta, johdatus dogmatiikkaan.

                Edita Publishing Oy, Porvoo.

 

E. McGrath, Alister

1996       Kristillisen uskon perusteet.

                Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

 

Pyhä Raamattu,

Suomen evankelis-luterilaisen kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.

 

2000       Suomen Pipliaseura. Länsi-Savo Oy, Mikkeli.

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

Kirkkohistoria, 8.2.2011

 

Miten reformaatio muutti naisen asemaa

 

Naisen rooli keskiajalla

 

Keskiajalla naisen asema määräytyi paitsi sukupuolen, myös yhteiskunnallisen statuksen mukaan. Varakkaan perheen äiti oli yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa ja aatelisperheissä myös tyttäret voitiin kouluttaa.  Yksi tapa naiselle saavuttaa myös hengellistä vaikutusvaltaa oli liittyä luostariyhteisöön. Keskiajan naisluostareissa oli vaikuttajanaisia, joiden mielipiteitä kunnioitettiin. He saattoivat toimia  luostareissa opettajina ja saarnaajina. Sydänkeskiajalla naisia kunnioitettiin myös heidän armolahjojensa vuoksi. Yleinen ilmiö oli niin sanotut naismystikot, joiden sallittiin esiintyä julkisesti ja julistaa sanaa.  Julkiset virat ja yhteiskunnallinen ja hengellinen päätöksentekovalta kuului kuitenkin poikkeuksetta miehille.

Yhteiskunnallisen statuksen näkökulmasta nainen oli  lähtökohtaisesti miestä alemmalla tasolla. Mielenkiintoinen näkemys naisen asemasta yhteiskunnassa on se, että paitsi että he eivät päässeet hallinnollisiin virkoihin, eivät he myöskään saaneet esimerkiksi tekemistään rikoksista yhtä kovia tuomioita kuin miehet. Naista pidettiin moraalisesti heikompana kuin miestä ja siksi myös rangaistiin lievemmin. Nainen oli keskiajan ihmisten näkemyksen mukaan lihallisempi olento kuin mies. Nainen oli ruumis ja mies pää. Tämä näkemys johti malliin, että miehen tuli hallita naista. Yleinen olettamus oli, että nainen oli alttiimpi houkutuksille kuin mies ja pystyi näin heikommin vastustamaan kiusauksia. Tätä näkemystä perusteltiin Raamatun luomiskertomuksella,  jonka mukaan nainen oli altistunut käärmeen houkutuksille. Yleinen ajatus oli, että jos kyseessä olisi ollut mies, ei hän olisi langennut käärmeen ehdotukseen. Mies oli kuitenkin halunnut miellyttää kumppaniaan ja siksi langennut Eevan ehdotukseen nauttia hedelmä elämän puusta. Tästä seurauksena Jumala langetti rangaistuksen ihmiskunnalle, syöksi Adamin ja Eevan pois paratiisista ja antoi miehelle raskaan työntekijän roolin ja naiselle kivuliaan synnyttäjän tehtävän.  

 

 

Martti Lutherin naisnäkemys

 

Martti Luther yhtyi luomiskertomuksen mukaiseen näkemykseen naiskuvasta ja miehen ja naisen välisestä roolijaosta. Hänen pohdintansa Eevan ja Adamin keskinäisestä suhteesta ennen syntiinlankeemusta poikkesi kuitenkin antiikin filosofien vaikutuksesta syntyneestä yleisesti vallalla olleesta kannasta. Kreikkalaisten filosofien tulkinnoista muotoutunut käsitys luomiskertomuksen takaa oli se, että nainen olisi jo ennen syntiinlankeemusta ollut alisteisessa asemassa mieheen nähden. Luther pyrki vapautumaan kreikkalaisten filosofien ajatuksista ja tavoitteli tässäkin aiheessa Raamatun sananmukaista tulkintaa. Luther siis opetti filosofien perinteestä poiketen, että nainen ja mies olivat paratiisissa alun perin samanlaisessa asemassa. Aristotelinen näkemys taas katsoi naisen olevan epätäydellinen mieheen verrattuna. Lutherin mielestä nainen ei ollut miestä epätäydellisempi olento, vaan ainoastaan luonnostaan miestä heikompi ja houkutuksille altis. Lutherin mukaan käärme oli käyttänyt naisen heikkoutta hyväkseen ja saanut näin Eevan houkuteltua syntiin. Lutherin mukaan naisen ja miehen asema ja tehtävät määräytyivät syntiinlankeemuksen jälkeisen Jumalan asettaman rangaistuksen mukaan. Nainen joutui miehen käskyvaltaan Jumalan määräyksestä. Lutherin mukaan naisella ja miehellä oli siis selkeästi toisistaan poikkeavat Jumalan määräämät tehtävät. Lutherin kanta poikkesi tuon ajan ”enkelielämän” ihanteesta, johon liittyi neitsyyden ja selibaatin ihannointi, luostarielämä, munkkiveljeskunnat, naismystiikka ja asketismi. Luther oli sitä mieltä, että enkelielämän sijaan ihmisen tuli elää ihmisen elämää. Siihen kuului osana myös seksuaalisuus, mutta vain avioliiton puitteissa. Lutherin perhettä ihannoiva malli salli sekä miehelle että naisille tärkeän tehtävän sekä vaikutusvaltaa ja vastuuta, mutta tarkoin rajatulla tavalla. Luomiskertomuksen mukaisesti miehen tuli tehdä työtä ja toimia päätösvaltaisena vaimoonsa nähden, kun taas naiselle jäi lasten synnyttäjän ja kasvattajan rooli. Naiselle sallittiin päätösvaltaa perhettä koskevissa asioissa, mutta vain kodin seinien sisällä. Muualla yhteiskunnassa ja kodin ulkopuolisissa asioissa päätösvalta oli miehellä. Luther piti molempien tehtäviä Jumalan silmissä silti yhtä arvokkaina.

 

 

 Naisten vaikutusvallan muutokset reformaation myötä

 

Reformaatio käytännössä vain vahvisti patriarkaalista ajattelutapaa. Vaikka naiset olivatkin arvostettuja äiteinä ja vaimoina, heidän julkinen vaikutusvaltansa huononi entisestään. Reformaattorit eivät hyväksyneet naisten toimimista opettajina eikä saarnaajina kirkon piirissä. Saksassa 1520-luvulla oli muutamia naisia jotka yrittivät toimia saarnaajina evankelisen liikkeen murrosvaiheessa. Heidän toimintansa lakkautettiin esivallan toimesta. Katolisen kirkon piirissä naisille sallittiin edelleen luostarielämä avioliiton vaihtoehtona, mutta protestanttisilla alueilla nunnaluostarit lakkautettiin. Protestantismin ihanteen mukaan naisen paikka oli kotona hoitamassa kodin taloutta ja kasvattamassa lapsia. Naisten mahdollisuudet tuoda ajatuksiaan esiin julkisesti kapenivat entisestään. Lähes ainoaksi kodin ulkopuoliseksi vaikutuskanavaksi naisille jäi kirjoittaminen. Painotuotetta ei pidetty sukupuolisesti yhtä leimallisena kuin julkista esiintymistä ja siksi myös naisten kirjoittamia oikeaoppisia ja laadukkaita hengentuotteita saatettiin julkaista ja levittää.

 

Avioliiton ihannointi protestantismin piirissä johti siihen, että myös protestanttiset papit avioituivat. Näin syntyi uusi naisryhmä, pappien vaimot. Nämä naiset saivat osakseen myös paheksuntaa, sillä syvälle juurtuneen katolisen perinteen pohjalle rakentunut ajatusmalli pappien selibaatin pyhyydestä sai monet pitämään pappien avioliittoa käänteenä kohti maallisuutta. Myös taloudelliset vaikeudet lankesivat varsinkin pappien puolisoiden ensimmäiselle sukupolvelle. Perheen elättäminen oli haaste seurakunnille, joiden oli ennen huolehdittava vain yksinelävien pappismiesten elatuksesta. Protestanttisten pappien avioituminen loi kuitenkin pappilakulttuurin joka saattoi sallia myös pappien vaimoille vaikutusvaltaa laajemminkin seurakuntalaisten piirissä. Yleisesti ottaen reformaatio huononsi kuitenkin naisten vaikutusvaltaa entisestään, sillä perhekeskeisyyden korostus sitoi naiset tiukasti julkisen elämän ulkopuolelle. Monet vaikutusvaltaiset katolisen kirkon piirissä vaikuttaneet naiset asettuivatkin vastustamaan reformaatiota. Esimerkiksi joidenkin naisluostarien johtajattaret pitivät kiinni uskostaan ja puolustivat yhteisöään. Vastarintaan oli selviä syitä. Monella nunnalla ei ollut paikkaa mihin mennä. Lisäksi nunnat olivat usein rikkaiden perheiden tyttäriä, joiden vanhemmat olivat ostaneet elinikäisen toimeentulon tyttärilleen luostarista. Uudessa evankelisessa järjestelmässä ei ollut heille sopivaa sijaa. Myös monet reformaatiota vastaan taistelleet hallitsijat olivat naisia. Näistä mainittakoon Englannin kuningatar Maria, joka taisteli protestantismia vastaan kuolemantuomioiden avulla. Englannissa naiset lienevätkin vaikuttaneen siihen, että katolisuus ei vainosta huolimatta koskaan kokonaan kadonnut Britanniasta. Kirjoituksen lopuksi onkin todettava, että kiinnostava seikka on se, että jyrkän patriarkaalisesta historiastaan huolimatta nykyään nimenomaan protestanttisten kirkkojen piirissä toimii myös naispappeja katolisen kirkon pysyessä edelleen naispappeuden vastaisella kannalla. Varhaisen protestantismin historian valossa olisi voinut ajatella tulevaisuuden muotoutuvan päinvastaiseen suuntaan.

 

 Lähde 

Eevan tie alttarille

                      Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori: Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2002

 


 

 

 

 

 


 

Eksegetiikka, 2.12.2010

 

Naisen asema Raamatun aikaisessa kulttuurissa ja yhteiskuntajärjestelmässä verrattuna nykytodellisuuteen

 

 

Kaksi tarinaa

 

Jaakob oli rakastunut Raakeliin. Raakelin isä lupasi tyttärensä vaimoksi Jaakobille seitsemän vuoden työpanosta vastaan. Suuresta rakkaudesta mies työskenteli pyyteettä nuo vuodet ja sai vaimokseen Raakelin, tosin sillä ehdolla, että naisi myös tämän isosiskon Lean ja työskentelisi näiden isälle vielä toiset seitsemän vuotta.

Ahkera mies palkittiin sekä rakastetullaan että tämän sisarella. Mies oli siis kaksin verroin onnellisempi ja vauraampi. Jälkikasvuakin oli tiedossa enemmän. Jumala siunasikin lapsilla miehensä hyljeksimää Leaa, mutta suosikkivaimon oli vaikeampi tulla raskaaksi. Niinpä miehensä suuresti rakastama Raakel kehotti miestään makaamaan hänen orjattarensa kanssa, sillä olihan se Raakelin edun mukaista, että mies sai hänen orjattarensa kanssa lapsia kun hän itse oli hedelmätön.   (1.Moos. 29-30)

 

Nainen nimeltään Noomi oli kotoisin Juudan Beetlehemistä, Hän oli muuttanut miehensä kanssa Moabin maahan, jossa hänen molemmat poikansa olivat avioituneet moabilaisnaisten kanssa. Nälänhändän vuoksi Noomi menetti sekä aviomiehensä että molemmat poikansa. Noomi palasi kotimaahansa paremman elämän toivossa ja häntä lähti seuraamaan hänen toinen miniänsä Ruut. Juudeassa Noomin kuolleen aviomiehen Elimelekin sukulaismies Booa mieltyi Ruutiin, vaikka Ruut oli ulkopaikkakuntalainen. Neuvokkaan anoppinsa Noomin antamien ohjeiden avulla Ruut sai houkuteltua Booan ottamaan Ruutin vaimokseen.  Näin myös Myös Noomin omaisuus ja miniä siirtyi Booalle ja Ruutin pojasta tuli myös Noomin poika. (Ruutin kirja)

 

Vanhan Testamentin Jumala puhuu kieltä, jota nykylukijan on vaikea ymmärtää. Avioliiton käsite ja naisen asema on nykypäivän länsimaisessa yhteiskunnassa muuttuneet täysin VT:n ajan maailmankuvasta. Lähes kolmen tuhannen vuoden historian aikana kulttuuri ja elinolot ovat muovautuneet erilaisiksi kuin ne olivat vanhimpien Raamatuntekstien syntyaikoina. Muinaisen lähi-idän yhteiskunnissa jokainen nainen kuului periaatteessa jonkun miehen talouteen. Tuon ajan kulttuurissa naisen arvo myös pitkälti mitattiin kykynä tuottaa jälkeläisiä. Raakelin ja Lean tarina tuntuu vähintäänkin oudolta nykyihmisen silmin, mutta jos tarkkailemme asiaa oman aikansa historiallisessa valossa, saattoivat molemmat naiset olla hyvinkin tyytyväisiä omaan tilanteeseensa. He olivat kumpikin turvassa hyvän miehen vaimoina ja heidän etujensa mukaista oli myös pyrkiä saamaan miehelleen jälkeläisiä sukua jatkaakseen. Ruut ja Noomi taas toimivat patriarkaalisen yhteisön sääntöjen mukaan omaksi ja yhteisönsä parhaaksi. Muinaisen lähi-idän kulttuurissa näet leski saattoi joutua tilanteeseen, jossa yksikään mies ei ollut velvoitettu huolehtimaan hänestä ja hänen lapsistaan. Ruutin kirja tuo myös esiin nykyaikana monelle tuntemattomaksi jääneen sukulunastuksen käsitteen. VT:n ajan yhteiskunnassa sukulaisuus määriteltiin eri tavalla kuin nykypäivän länsimaissa. Ruutin kirjan esimerkissä Noomin aviomiehen Elimelekin suku jatkui Booan lunastettua tämän miniän ja sitä kautta myös lesken.  Nainen oli siis vain ”esine” joka toimi välineenä miesten maiden ja omaisuuden siirtymisessä sukupolvelta toiselle.

Mielenkiintoisen linkin näiden kahden käsittelemäni Raamatuntekstin välille tekee Ruutin kirjan kohta, jossa iloitaan Booan liittoa Ruutiin sanoilla: ”Suokoon Herra, että sinun tuleva vaimosi olisi kuin Raakel ja Lea, joista Israelin kansa sai alkunsa.”(Ruut.4:11)

Kohta ylistää Raakelin ja Lean hedelmällisyyttä, johon mukaan luetaan heidän omien lastensa lisäksi heidän orjattariensa lapset. Ne kaikki näet jatkoivat Jaakobin sukua, joka myöhemmin sai nimen Israel.

 

Luomiskertomus patriarkaalisen mallin ohjenuorana

 

Herra Jumala kysyi: ”Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?”

Mies vastasi: ”Nainen jonka annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän ja minä söin.”(1. Moos. 3:11-12)

 

Tälle pohjalle rakentuu juutalainen, kristillinen ja islamilainen naiskäsitys. Luomiskertomuksen ja Raamatun naiskuva ei pohjaudu kuitenkaan vain luettavissa olevaan kuvaukseen. Kristillisen ihmiskuvan lähtökohtana on ollut mies. Tämä malli miehen kaikenpuolisesta paremmuudesta tuli kristinuskoon ympäröivistä kulttuureista. Sekä juutalais-kristillisessä teologiassa, kuin antiikin lääketieteessäkin miehen ruumis edusti ihmisyyden standardia. Naisen ruumis oli poikkeus.[1] Roomalaisen yhteiskunnan tarjoaman mallin mukaan miehillä ja naisilla oli erilaiset tehtävät. Naisen rooli oli olla ensisijaisesti vaimo ja äiti. Mies hallitsi omaisuutta ja hoiti kaikki päätösvaltaa edellyttävät tehtävät  kodin ulkopuolella. Naisen vaikutusmahdollisuudet rajattiin kodin rajojen sisälle, ja sielläkin naisen tuli toimia miehensä alaisuudessa. Monesti ajatellaan, että roolimallit syntyivät Raamatun kirjoitusten pohjalta ja esim. Luomiskertomuksella on ollut helppo perustella naisen asemaa miehen käskyvallan alla. Kuitenkin, kuten aikaisemmin todettiin, malli omaksuttiin varhaiseen juutalaisuuteen ja sitä myöten myös kristinuskoon ympäröivistä kulttuureista. Voikin siis kysyä, ovatko Raamatun tekstitkin muovautuneet palvellakseen partiarkaalisen yhteiskunnan tarpeita? Oliko teksti ennen tuomiota vai päinvastoin? Luomiskertomuksen perusteella mallia oli kuitenkin helppo ylläpitää vuosisatoja. Kirkkoisä Tertullianus opetti naisia 200-luvun alussa näin:”Etkö usko että olet Eeva? Jumalan tuomio sukupuolellesi on voimassa edelleen meidän aikanamme ja sen vuoksi on tarpeen, että myös syyllisyys elää. Sinä päästit paholaisen sisälle, sinä olet se, joka ensimmäisenä poimit hedelmän kielletystä puusta. , sinä olet se, joka ensimmäisenä hylkäsit jumalallisen lain, sinä olet se, joka suostuttelit hänet, jota vastaan paholainen ei ollut tarpeeksi vahva. Sinä tuhosit Jumalan kuvan, ihmisen, aivan liian helposti. Sinun ansiosi oli kuolema ja sen vuoksi jopa Jumalan pojan oli kuoltava.”

 

Naisen rooli Jeesuksen seuraajien joukossa

 

Myös Uusi Testametti pitää yllä Vanhassa Testamentissa omaksuttua naiskuvaa. Esimerkkinä varhaiskristillinen teksti UT:sta: ”Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.” (1 Tim. 2:11-15)

Tämä pseudepigrafina pidetty Paavalin nimissä kirjoitettu kirje antaa varsin selkeän kuvan varhaiskristillisten opettajien suhtautumisesta naisiin. Entä Jeesus itse? Minkälaisen naiskuvan löydämme Jeesuksen puheiden ja opetusten takaa? Miten naiset vaikuttivat historian Jeesuksen elämässä ja työssä?

 

Jeesus vetosi usein vertauksissaan myös naisten kokemuksiin, eikä Jeesuksen kerrota koskaan esittäneen naisia halventamia lausumia. Jeesuksen kärsimyskertomuksessakin naisilla on tärkeä rooli Jeesuksen viimeisten hetkien todistajana ja tyhjän haudan löytäjinä. Sen perusteella, miten naiset ovat esillä evankeliumeissa, voidaan päätellä, ettei Jeesus edustanut kaikkein naisvastaisimpia näkemyksiä oman aikansa juutalaisuudessa. Hyvinkin tasa-arvoisen kuvan Jeesuksen lausumista tarjoaa Markus: ”Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Mark. 3:35) Tässä puhuja ei tee eroa sukupuolien välille, vaan nostaa uskon ja Jumalan sanan noudattamisen opetuksensa keskiöön. Tämä asenne onkin nähtävillä kaikessa Jeesuksen opetuksessa. Kaikesta päätellen kuitenkin miehet olivat ensisijaisia opettajia myös Jeesuksen aikalaisten keskuudessa. Jeesushan nimesi 12 apostolia Jumalan sanaa julistamaan ja he olivat kaikki miehiä. Naisilla oli kuitenkin rooli julistustyön edesauttajina toisella tavalla: ”Sen jälkeen Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.”(Luuk. 8:1-3)

Tämän Raamatunkohdan perusteella voisi päätellä, että Jeesuksen seuraajien joukossa olevat naiset eivät olleet Jeesuksen apostoleja, mutta auttoivat evankeliumin julistustyössä järjestämällä oppilaille ruokahuoltoa ja avustamalla heitä taloudellisesti. Jeesuksen ohjeiden mukaisesti oppilaiden tuli kiertää julistamassa ilosanomaa, eikä heillä saanut olla omaisuutta, vaan heidän tuli elää ihmisten hyväntahtoisuuden varassa.  Naiset siis kuuluivat Jeesuksen tukijoihin, mutta eivät osallistuneet opetustyöhön kuten aikakauden roolijaon mukaan oli suotavaa. Myös varhaisissa seurakunnissa seurakuntien hallinnollinen johtaminen ja sananjulistus kuului miehille, mutta taloudellinen tukeminen ja sosiaalinen hyväntekeväisyys oli naisille sopivaa palvelutyötä. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, oli naisten rooli keskeinen myös Jeesuksen ylösnousemuksen julistajina. Tutkijat ovat pitkään pohtineet erilaisia syitä siihen, että miksi evankeliumeissa nimenomaan naiset olivat sekä viimeisiä jotka näkivät kärsivän Jeesuksen viimeiset hetket, että olivat ensimmäisinä paikalla todistamassa tyhjää hautaa ja ylösnoussutta Jeesusta. Yksi todennäköisimmistä naisten keskeiseen rooliin ylösnousemuskertomuksessa on se, että ristiinnaulitseminen häpeällisenä kuolintapana ajoi Jeesuksen tukijoukon pois kaupungista. Rikollisena tuomitun ystävät näkivät turvallisempana vaihtoehtona vältellä tapahtumaa. Sen sijaan tuon ajan naisilla ei ollut niin suurta riskiä joutua edesvastuuseen syytetyn avustamisesta tai toimintaan osallistumisesta. Nainen ”ihmisen poikkeuksena” sai siis tässä yhteydessä vapaamman toimintavallan myös vihollisen ystävinä. Naisen painoarvo ikävä kyllä myös tapahtuman todistajana kyseenalaistettiin tuon ajan yhteiskunnassa. Ensimmäisten kristittyjen olikin haastavaa todistaa Jeesuksen ylösnousemusta nimenomaan siitä syystä, että ensimmäiset silminnäkijät olivat naisia.

 

 

 

Miehen alaisuudesta itsenäisyyteen

 

Olemme siis todenneet , että Raamatun ajan yhteiskunta noudatti patriarkaalista mallia, jossa naisen tuli kaikessa toimia miehen käskyvallan alla ja roolijako oli hyvin selkeä. Millä keinoin naisen asema on muuttunut niin radikaalisti nykypäivään tultaessa?

 

Voidaan todeta, että vaikka Raamattua onkin käytetty naisten alistamisen välineenä, on sen perusteella voitu myös pyrkiä naisten oikeuksien parantamiseen. Raamatun tulkinta voi olla siis sekä sortavia rakenteita ylläpitävää, että niitä kyseenalaistavaa ja muutokseen tähtäävää.

Siitäkin huolimatta, että Raamattu sisältää paljon naisvihamielistä kerrontaa, ovat myös naisten vapautusliikkeet löytäneet vuosisatoja Raamatusta perusteita  opetukselleen.

Raamatun tutkijoiden tärkeänä tehtävänä on ollut pyrkiä löytämään Raamatusta ne kohdat, jotka palvelevat kulloisenkin maailmanajan tarkoituksia ja pyrkiä tulkitsemaan niitä. Totta on, että tällä keinolla on kyetty sortoon, mutta myös tasa-arvoperusteita on löydetty.

 

”Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia. Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja tai vapaa, mies tai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”(Gal. 3:24-28)

 

Tässä esimerkki alati ajankohtaisesta ja tasa-arvoisesta Raamatunkohdasta. Tasa-arvoperusteita voidaan löytää jo pelkästään tekstivalinnoilla. Vielä tärkeämpään rooliin, nousee Raamatun kokonaisvaltainen tulkinta. Eksegetiikka on koko historian ajan palvellut kunkin  aikakauden ja tilanteen tarpeita. Voidaankin sanoa, että kyse on siis sekä siitä, mitä Raamatusta luetaan, että miten se luetaan. Kulloinenkin yhteiskuntamalli muuttaa tapaa lukea  Raamattua. Koska yhteiskunta on muuttunut Vanhan Testamentin ajoista valtavasti, myös tekstien oikeaoppinen tulkinta edellyttää historiallista tietoutta. Yhteiskunnalliset muutokset ovat tulleet asteittain. Joskus mullistavan nopeasti ja välillä seestyen, jopa taantuen nousten taasen uuteen uudistusaaltoon. Nainen nyky-Suomessa kelpaa presidentiksi, pääministeriksi ja piispaksi. Matka tähän VT:n Raakelista on pitkä. Siksi totean, että lyhyessä kirjoituksessani en voi uppoutua laajemmin länsimaisen yhteiskunnan poliittiseen historiaan naisen aseman näkökulmasta.

 

 

Lähteet ja kirjallisuus

 

 

Raamattu

                                     Vanha Testametti ja Uusi Testamentti

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos: St. Michel print, Mikkeli 2004

 

 

 

                                     Vanha Testamentti XI yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1933 käytäntöön ottama suomennos sekä  Uusi Testamentti XII yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1938 käytäntöön ottama suomennos: Suomen Pipliaseura, Turku 1971

 

                      Novum Testamentum graece,

Nestle Aland: Deutshe Bibelgesellschaft, Stuttgart 1993

 

Nasaretilaisen historia

Risto Uro ja Outi Lehtipuu: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1997

 

Johdatus Raamattuun

                      Kari Kuula, Martti Nissinen ja Wille Riekkinen:Kirjapaja, Helsinki 2008

 

 

Eevan tie alttarille

                      Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori: Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2002

 


[1] Ahola, Antikainen, Salmesvuori 2002, 10.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

Erityispedagogiikka, 18.11. 2009  

 

KIRKON JA TEOLOGIAN SUHDE PERUSKOULUTUKSEEN JA ERITYISPEDAGOGIIKKAAN

 

Kirkon vaikutus kansakoulun alkuaikoina

Kansanopetus syntyi alun perin kirkon tarpeisiin. Rahvaan piti oppia vain kristinuskon perusteet. Omakohtaiseen kristilliseen vastuuseen ja esivallan kunnioittamiseen tähtäävä opetus katsottiin riittäväksi. Opetuksen tavoitteet olivat varsin alhaalla. Kallista koulujärjestelmää ei ollut vaan opetuksen päävastuu oli lasten vanhemmilla. Opetusta valvoi papisto. 1700- ja 1800-luvuilla seurakunnat olivat viimekädessä lukutaidon kehittymistä valvovat yksiköt. Seurakuntien täysjäsenyys myönnettiin vain lukutaitoisille, jotka olivat suorittaneet rippikoulun ja käyneet ehtoollisella. [1]  Kansakoulun alkuaikoina koululaitos oli hyvin tasapäistävä. Oppilaiden oli sopeuduttava mahdollisimman hyvin samaan muottiin, jota valvottiin tiukalla kurilla. Kansakoulun opettajalla oli ehdoton auktoriteetti. Luokassa istuttiin hiljaa rangaistuksen uhalla. Lasten oppimisvaikeuksiin ei kiinnitetty huomiota yksilötasolla. Lapsi joko menestyi koulussa tai ei ja tämä vaikutti suuresti hänen tulevaisuuteensa.

 

 Selkeästi vammaiset lapset erotettiin tästä ryhmästä joko vapauttamalla heidät oppivelvollisuudesta tai siirtämällä heidät erillisiin koululaitoksiin. Vammaisia myös syrjittiin, sillä vanhojen uskomusten mukaan vammainen lapsi oli Jumalan antama rangaistus syntiin langenneille vanhemmille. Historia tuntee ajan, jolloin kirkko pyrki määrittelemään ja kirjaamaan pappien toimesta alamaistensa epänormaalin käytöksen, kuten hulluuden ja vammaisuuden rajat. Vaikka valistuksen ajalta asti käsityksiä on pyritty muuttamaan, ne ovat istuneet kansan keskuudessa vakaasti ja pitkään. Monesti ammattilaiset ovat törmänneet tilanteisiin, joissa toteavat vanhempien syyllistävän itseään diagnoosin kuullessaan, mikä voi olla hyvinkin jäänteitä Jumalaa pelkäävästä yhteiskunnasta.

 

 

Linjaukset lähihistoriasta nykypäivään ja erityispedagogiikan mukaantulo

Kirkon opetusten painotus on muuttunut vuosien saatossa. Lähimmäisrakkauden periaate on syrjäyttänyt vanhoillisen Jumalaapelkäävän yhteiskuntamallin. Tämä on näkynyt paitsi seurakuntien työssä, myös koululaitoksen toiminnassa. Erityisen tuen tarvitsijoita kohdellaan tasavertaisina ihmisinä valtaväestön kanssa. Heille pyritään tarjoamaan paras mahdollinen tuki, jotta he voisivat elää kykyjensä mukaan arvokasta elämää. Myös lapsen asema on muuttunut paljon. Ennen lapsia kohdeltiin vähäarvoisempina kuin aikuisia, nykyään lapsen etua ja asemaa pidetään hyvin tärkeänä. Sekä lasten, että aikuisten hyvinvointiin pyritään kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota. Ihmistä voidaan arvioida paitsi geeniteknologisesta näkökulmasta, myös ravinnon, unen määrän ja muiden terveyteen vaikuttavien tekijöiden valossa.  Kun kouluun tulee oppilas, häneen suhtaudutaan yksilönä johon vaikuttaa persoonallisuus, ympäristö, terveydentila, perintötekijät ja kotiolot. Myös sosiologiset tutkimustulokset ovat vaikuttaneet koululaitokseen. Syvällinen perehtyminen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja lisääntynyt tietoisuus kulttuurien sosiaalisten tekijöiden vaikutuksista ihmiseen on laajentanut näkökulmia opetusmetodien käytölle. Tiede on muuttanut maailmaa ja antanut enemmän oikeutta ihmiselle, jota tarkastellaan nykyään entisaikoja huomattavasti laajemmassa viitekehyksessä. Alati uudistuva yhteiskunta koululaitoksineen tarvitsee jatkuvasti uusia työkaluja. Erityispedagogiikka tieteenä on yksi niiden tarjoajista.

 

Nykypäivän Suomessa on tavoitteena kouluttaa koko ikäluokka. Tämän toteutuminen olisi mahdotonta ilman erityispedagogiikkaa. Lasten kyvyt ja tarpeet poikkeavat toisistaan. Erityistä apua tarvitsevia lapsia ovat lukihäiriöiset, puhehäiriöiset ja sosioemotionaalisesti häiriintyneet. Vielä haastavampi kohde ovat kehitysvammaiset, fyysisesti vammaiset, kuulovammaiset, näkövammaiset ja erityisesti monivammaiset lapset. Yhdeksi erityisopetuksen ryhmäksi on nostettava myös lahjakkaat, jotka älykkyystestien perusteella voidaan luokitella omaksi ryhmäkseen. Erityistä apua tarvitsevat lapset ja nuoret diagnosoidaan ja heille tehdään henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma[2]. Tämä suunnitelma toimii apuvälineenä lapsen siirtyessä oppilaitoksesta toiseen. Suunnitelman piirissä toimiminen myös parantaa kotien ja koululaitoksen välistä kommunikaatiota sekä koulun sisäistä luottamuksellista tiedonkulkua oppilaan asioissa.

 

Omista yksiköistä kaikkien kouluun

Erityispedagogiikka oli aikaisemmin lähinnä erityisryhmien opettamista omissa yksiköissään. Nykyään on pyrkimyksenä integroida erityisopetuksen tarpeessa olevat yksilöt normaaliluokkiin. Uusi toimintatapa on seurausta Yhdistyneiden Kansakuntien ja Unescon[3] piirissä kehitetystä inklusiivisen kasvatuksen periaatteesta, joka korostaa vammaisten henkilöiden oikeutta kuulua tavallisiin yhteisöihin sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin omiin erillisiin palvelujärjestelmiinsä. Tämä on haastava tavoite, ja monet alan ammattilaiset epäilevätkin resurssien olevan puutteellisia tämän tavoitteen toteuttamiseksi. Vammaisten sijoittaminen normaaliluokkaan nähdään hyväksi heidän sopeutumiselleen osaksi yhteiskuntaa. Tämä herättää väistämättä kysymyksiä. Onko se vammaisen lapsen edun mukaista? Miten häntä kohdellaan normaalilasten keskuudessa, jotka ovat toisinaan hyvinkin ajattelemattomia ja julmia puheissaan? Entä häiritseekö erityislapsen osallistuminen opetukseen toisten työrauhaa ja uusien asioiden oppimista? Yhtenä pulmana voidaan nähdä erityislapsen muita oppilaita suurempi tuen tarve. Jos erityislapsi tarvitsee henkilökohtaista avustajaa luokassa, voi tämäkin häiritä muuta opetusta. Hyvinä puolina voidaan nähdä normaalioppilaiden tutustuminen vammaisiin ikätovereihinsa, jota eittämättä voidaan pitää hyvänä

asiana.

 

Uudet suomalaiset

Uuden haasteen kehittyvälle koululaitoksellemme tarjoaa kansainvälistyminen. Maahamme muuttaa kiihtyvällä tahdilla asukkaita ulkomailta. He edustavat usein täysin erilaista kulttuurihistoriallista, kielellistä ja uskonnollista taustaa. Nämä tekijät vaikuttavat oppimiskykyyn. Oppilaan oman kielen ja kulttuurin säilyttäminen uudessa maassa on tärkeä edellytys uuden oppimiselle. Oma kulttuuri on kivijalka jolle rakennetaan. Sen kertakaikkisesta pyyhkimisestä on tutkitusti ollut huonot seuraukset. On kuitenkin haastavaa lapselle joutua eri kieltä puhuvien joukkoon, joiden arki poikkeaa heidän totutuista tavoistaan. Maahanmuuttajista on tullut uusi erityispedagoginen ryhmänsä. Pääkaupunkiseudun erityisluokissa on paljon maahanmuuttajataustaisia lapsia. Kielivaikeudet ovat luonnollinen oppimista hankaloittava tekijä, mutta myös ennen maahanmuuttoa koetut traumaattiset kokemukset ovat usein psykososiaalisten ongelmien taustana. Erilaisuus voi tehdä lapsesta kiusatun tai kiusaajan. Sopeutumisongelmat ovat väistämätön tosiasia kahden kulttuurin kohdatessa.

 

Erityispedagogisten taitojen tärkeys opettajan ja teologin työssä

Erityispedagogiikkaa tarvitaan siis laaja-alaisesti opettajan työssä. Integroidut ryhmät eri kansalaisuuksien edustajien ja erityisopetettavien kanssa tulevat tarjoamaan haasteita erityisopettajien lisäksi myös luokan-, ja aineenopettajille. Oma mielenkiinnon kohteeni on elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetus. Olen melko varma, että uskonnonopetus tulee lähivuosina kokemaan suuren murroksen, sillä maailma on paitsi globalisoitumassa, myös yhä enenevässä määrin sekularisoitumassa. Näin ollen myös opetettava aines on heterogeenisempaa ja tieto-yhteiskunta on kasvattanut nuorista laaja-alaisemmin ajattelevia, kuin entisaikojen kansakoululaiset. Lapsille ei enää anneta valmiita vastauksia ja faktoja, vaan ongelmanratkaisua ja omaa päättelyä pidetään tärkeässä asemassa. Moraalikasvatuksella pyritään herättämään kiinnostusta oman elämänkatsomuksen ja arvojen pohtimiseen. Käsitys hyvästä elämästä on tärkeässä roolissa. Filosofia ja muiden uskontojen tutkimus on vallannut alaa myös evankelis- luterilaisessa uskonnonopetuksessa. Länsimainen kulttuurimme suosii vapaata ajattelua tiukan perinteitä vaalivan uskonnollisuuden sijaan. Kristillisyys käsitteenä on häilyvä. Se nähdään lähinnä yleisenä pyrkimyksenä oikeamieliseen ajatteluun ja lähimmäisen huomioonottamiseen.

 

Koen erityispedagogiset taidot tarpeellisiksi myös teologeille. Oli teologi sitten seurakuntatyössä, opettajana tai muussa humanistisessa työssä, on kasvatustieteellinen asiantuntemus ensiarvoisen tärkeää. Teologit pyrkivät työssään auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä. Tämä on myös erityispedagogiikan tavoite. Erityispedagogiikka on limittynyt läheisesti muihin sitä lähellä oleviin tieteisiin. Siksi käsitteen erityispedagogiikka määrittely on haasteellista. Lyhyesti voidaan sanoa, että erityispedagogiikan ja lähitieteiden yhdistävänä tekijänä on pyrkimys tukea lähinnä pedagogisin keinoin erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä[4]. Lähimmäisenrakkauden periaate ohjaa sekä teologia, että erityispedagogia. Kansakouluntarkastaja, historian ja kasvatusopin lehtori Olai Wallin kirjoitti vuonna 1883 julkaisemassaan teoksessa: ”Kansakoulun yleinen kasvatus- ja opetusoppi”, opettajan  roolista näin: ” Vaikka hän omisikin kaiken kasvatus-tiedon ja taidon, mutta häneltä puuttuisi rakkaus, joka ei omaansa etsi, vaan kaikessa , ja etupäässä katsoo oppilaiden parasta, se rakkaus joka on kärsivällinen, laupias ja auttava, niin hänen opetuksensa ei kanna pysyviä hedelmiä; ja koko hänen vaikutuksestaan jää ehkä ainoastaan kaiku oppilaidensa korviin.”[5]

 

 

Lähteet ja kirjallisuus

 

Hautamäki, Jarkko & Lahtinen, Ulla & Moberg, Sakari & Tuunainen, Kari

 

2001                                   Erityispedagogiikan perusteet. Helsinki: Werner Söderström

                                            Osakeyhtiö

Janhukainen, Markku

 

2001                                     Lasten erityishuolto ja –opetus Suomessa. Juva: WS Bookwell Oy

 

Huhta, Ilkka

2007                                    ”Täällä on oikea Suomenkansa”. Körttiläisyyden julkisuuskuva

                                             1880-1918. Vaajakoski: Gummerus Kirjapaino Oy

Pruuki, Lassi

2009                                      Teologinen aikakauskirja 5/2009. Forssa: Forssan Kirjapaino Oy

 



[1] Huhta 2001, 63.

[2] HOJKS, Perusopetuslaki 21.8 1998/628, 17§

[3] UNESCO 1994, 3 ja 4 artikla

[4]Hautamäki, Lahtinen, Moberg, Tuunainen 2001, 17.

[5] Pruuki 2009, 388.

 

 


 

Kirkkohistoria

 

17. 2. 2009

Mitkä tekijät vaikuttavat sotaveteraanien myönteiseen suhtautumiseen kristillistä kirkkoa kohtaan 

 

Pohdintoja mielialoista rintamalla ja sodan vaikutuksesta rintamamiesten uskonnollisuuteen

”Rahikainen nojasi kuusen runkoon ja tuijotteli likomärkien kenkiensä kärkiä liikutellen varpaitaan niin että välit tirisivät. Hän alkoi hyräillä kauniilla ja pehmeällä äänellään: ei taivaassa oo kuolon vaaraa ei kyyneleitä ei yötäkään.”

 Tämä Väinö Linnan legendaarisesta teoksesta lainattu tekstipätkä kertoo paljon tunnetiloista joissa sodassa taistelleet suomalaiset elivät. Kuolema oli koko ajan läsnä.  Mitä sotilas ylimalkaan ajatteli kuolemansa edellä, jos hänellä oli siihen aikaa? Vaikka kysymykseen on mahdotonta vastata, ainakin yksi viite on olemassa. Siitä on mainintoja mielialakatsauksissa sodan alkupäivistä ja oikeastaan kertausharjoitusvaiheesta alkaen. Seuraavat otteet katsauksista osoittavat, mistä oli kysymys. Näin asia sanottiin Maan Turvan katsauksessa 1. tammikuuta:” Uskonnollinen henki syvenee sekä kotiseudulla, että rintamalla.”  Merivoimien esikunta ilmoitti 27. tammikuuta:” Läpinäkyvänä piirteenä on pantava merkille, että miehistö on herkistynyt vastaanottavaiseksi hengellisille vaikutteille. Pastorien järjestämät tilaisuudet ovat suosittuja.” Asia todettiin myös päämajan katsauksessa 1. helmikuuta: ”Merkillepantavaa on, että eri tahoilta ilmoitetaan mielialojen vakavoituneen entisestään ja saaneen vahvasti uskonnollisia piirteitä.” 

Sodan vaikutusta miesten henkilökohtaiseen uskonnolliseen vakaumukseen voidaan tarkastella kahtalaisesti. Ensinnäkin oli sotilaita, jotka olivat kokeneet eläneensä ennen melko jumalattomasti, mutta alkaneet sodassa uskoa jonkun korkeamman olemassaoloon. Toisaalta jo ennestään lujan kristillisen vakaumuksen mies saattoi tulkita sodan Jumalan rangaistukseksi Suomen kansalle sen syntien vuoksi. Herra vain koettelisi, mutta ei hylkäisi. Suomen kansa olisi Israelin kansan tavoin Jumalan valitsema kansa, ja sen tehtävänä oli seistä päin itää.  Molempia ajatusmalleja voidaan pitää tarkoituksenmukaisina. Vakaumus lisäsi taistelutahtoa ja antoi rohkeutta täyttää sodan äärimmäiset vaatimukset.

 

 

Suomalaisen sotilaspapiston toiminta talvi- ja jatkosodassa

 

Sotilassielunhoitotyön johdossa toimi talvisodan alkaessa sotarovasti ja hänen johtamansa sotarovastintoimisto, joka kuului päämajan komento-osaston alaisuuteen. Sen sijaan suunnitelmat pappistyövoiman käytöstä ja tarpeesta sotatilanteessa olivat puutteellisia. Upseeripulasta johtuen huomattava joukko reserviupseerin koulutuksen saaneita pappismiehiä toimi läpi talvisodan upseerin tehtävissä. Myös puolustusvoimien palvelukseen kutsuttujen pappien määrä muodostui rauhanaikaisia suunnitelmia suuremmaksi. Välirauhan aikana ja jatkosodan alkaessa sotilassielunhoito koki merkittäviä muutoksia, jotka tähtäsivät sen aseman vahvistamiseen puolustusvoimien piirissä. Keväällä 1941 vahvistettu organisaatiouudistus lisäsi tuntuvasti sotilaspapiston määrää kriisitilanteessa. Se nimittäin määräsi, että jokaisessa jalkaväkipataljoonassa, patterissa ja sitä vastaavassa tuli olla sotilaspappi. Tähän tähtäsi myös vuoden 1941 lopulla tehty päätös sotarovastin viran muuttamisesta kenttäpiispan viraksi ja hänen johtamansa viraston muuttamisesta päämajan kenttäpiispan toimistoksi.  

        Sotilaspapiston ensisijaisiin tehtäviin kuului sananjulistus ja sielunhoitotyö jumalanpalveluksineen ja erilaisine hartaustilaisuuksineen. Varsinkin rintamapapiston tehtävänä oli liikkua miesten keskuudessa erilaisissa oloissa, mikä tarjosi runsaasti mahdollisuuksia henkilökohtaisiin tapaamisiin ja keskusteluihin. Osittain ristiriitaiseksi sotilaspapiston piirissä koettu tehtävä oli ohjesäännön mukainen velvollisuus osallistua joukkojen mielialojen hoitoon ja valistustoimintaan. Kolmannen sotilaspapiston tehtäväkentän muodosti kaatuneiden huolto. Lähes kaikkien muiden maiden käytännöstä poiketen sotilaspapisto pyrki mahdollisuuksien mukaan saattamaan kaatuneet kotiseutunsa hautausmaahan. Vaikka kaatuneiden huolto sitoi runsaasti sotilaspapiston voimavaroja, se muodostui sekä rintamasotilaiden että kotirintaman mielialojen kannalta erittäin merkittäväksi.  

 

Kirkon ja armeijan limittyminen yhteisöllisyyden näkökulmasta

 

Sotilaspalvelus oli järjestäytynyttä toimintaa. Vuosia sodassa olleet miehet tottuivat systeemiin, jossa kaikki toimi hyvin organisoidusti. Armeijan toimintastrategia palveli yhteisön tarkoitusta. Yksilö oli tärkeä osana kokonaisuutta. Palveluksessa olleet miehet vieraantuivat kotioloissa totutuista tavoista, mikä saattoi johtaa laitostumiseen. Kun toimittiin sotilasjohdon ohjeiden mukaan, ei tarvinnut kuluttaa energiaa henkilökohtaiseen päiväohjelman suunnitteluun.  Organisaatio loi turvallisuutta.   Kirkko oli osa tätä koneistoa. Jumalanpalvelukset ja hartaushetket kuuluivat rutiineihin. Sodan jälkeen armeijayhteisön tarjoama sosiaalinen verkosto hajosi. Tällöin kirkko toimi tämän yhteisöllisyyden luonnollisena jatkumona. Sen sakramentit ja turvallinen säännönmukaisuus auttoivat sodasta palanneiden miesten totuttautumisessa rauhan oloihin. Seurakuntaelämä oli myös sosiaalista toimintaa. Rintamamiehet tapasivat aseveljiään ja pappeja. Sielunhoitotyön tarve sotamiesten keskuudessa ei loppunut sodan päättymisen myötä.

 Sotakokemukset vaikuttivat myös kirkon toimintaan. Papiston rintamaoloissa saamat kokemukset ja laaja-alainen kosketus miehistöön johtivat uusiin korostuksiin kirkon toiminnassa. Rintamalla koettu yhteisvastuun ja aseveljeyden henki jäi elämään kirkossa myös sodan jälkeen. Sodan kokemukset loivat pohjaa uuden kansankirkollisen suuntauksen muotoutumiselle, joka ”pappiskirkon” asemesta halusi rakentaa entistä laaja-alaisempaa kansankirkkoa. Sodan aja yhteisvastuun tunne vaikutti osaltaan myös siihen, että kauan vireillä ollut suunnitelma kirkon keskushallinnon muodostamiseksi toteutui sodan päättymisvuonna. Tällöin 1.8.1944 aloittivat toimintansa kirkkohallitus ja laajennettu piispainkokous. 

 

Sota vaikuttaa sen kokeneisiin edelleen

 

 Myös sodan jälkeen sotaveteraanien on todettu olevan kirkkoläheisempää kansaa kuin muu väestö. Huomionarvoista on erityisesti se, että rintamalla palvelleet miehet ovat ahkerimpia kirkossakävijöitä. Vaikka sodan nähnyt ikäluokka suhtautuu myös yleisesti kirkkoon ja kristinuskoon huomattavasti nuorempia ikäluokkia myönteisemmin, ovat rintamamiehet aikalaisnaisia uskonnollisempia.   Pohdittaessa kirkkoaktiivisuutta historiallisesti, merkille pantava seikka on, että myös sotaa edeltävät sukupolvet kyseenalaistivat kristillisiä kysymyksiä enemmän kuin sodan kokeneet. Kun sotia edeltäneet ihmiset tahtoivat muutosta kohti liberaalimpaa maailmaa, oli sekularisaatiokehitys päässyt hyvään vauhtiin. Sota aiheutti muutoksen. Se palautti ihmiset uudelleen pohtimaan uskon merkitystä elämälle. Pelkkä edistys ja uudet tuulet eivät tuoneetkaan vain hyvää tullessaan. Sota näytti ihmisen koko raadollisuuden ja kyvyn tehdä tuhoa. Tuli tarve pysähtyä ja etsiä hengellisyyttä. Sodanjälkeisissä sukupolvissa taas maallistuminen jatkoi kehitystään. Eräässä Terho Ovaskan pilapiirroksessa tulee hyvin esiin ero nykynuorten ja sotaveteraanien elämäntilanteen välille; kun nuoret pohtivat leffalippujen ostoa Talvisota-elokuvaan ja päivittelevät lippujen korkeita hintoja, tulee eräs veteraani karvalakki päässä paikalle ja toteaa: ” Olisitte tulleet 50 vuotta sitten, niin olisitte päässeet ilmaiseksi!” Nykyajan nuorille sota on vain legendaa. He eivät ole olleet kosketuksissa sodan tuskiin. Elämän ollessa huoletonta ei uskontokaan usein nouse tärkeälle sijalle.  Sodan nähneet ihmiset ovat hädän hetkellä turvautuneet Jumalaan ja pysyvät edelleen uskossaan, joka on antanut heille voimaa selviytyä. Näille ihmisille hengellisyys on elämäntapa.  

 

 

 

Lähteet ja kirjallisuus

 

Painamattomat lähteet  

Kaarlo Arffmanin luennot Helsingin yliopistossa, kevät 2009.

 

Sanomalehdet

 

 Uusi Suomi 21.2.1990.

 

Kaunokirjallisuus

 

Viideskymmenesneljäs painos (2000).

Linna, Väinö

1954       Tuntematon sotilas.  Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.

 

Kirjallisuus

 

Ahto, Sampo ja Suomen sotatieteellinen seura

1989       Talvisodan henki. Juva: Werner Södeström Osakeyhtiö.

Murtorinne, Eino

2000        Kristinuskon historia 2000. Porvoo: Weilin+Göös.

 

 

 

 


 

 

29.11. 2008

Kiirastuli, hyvän elämän palkka

 

Augustinos kasasi nuotion kiirastulta varten. Täyteen roihuunsa se pääsi keskiajalla ja hiipui hiljalleen valistuksen ajan myötä. Entä kipunoiko kiirastuli edelleen? Vaikuttaako se nykypäivän katolisessa kirkossa?

Hippon piispa Aurelius Augustinus korosti ihmisten konkupisessia, taipumusta pahaan. Ihminen on syntinen. Vaikka hengellisellä elämällä kirkon yhteydessä syntejä voi puhdistaa, toisinaan puhdistusprosessi jatkuu vielä kuoleman jälkeen. Tätä piinallista puhdistusprosessia kutsutaan kiirastuleksi.

Kiirastuliopin perusteet löytyvät uudesta testamentista, mutta katolinen kirkko ja sen kirkkoisät nostivat ”tuli-ajattelun” suurempaan rooliin, minkä raamattu sille antaa. Tämä palveli hyvin tarkoitusta; kansalaiset pysyivät kurissa ja yhteiskunta hallittavissa.   

Keskiajan historia on myös katolisen kirkon historiaa. Keskiajalla katolinen kirkko oli hyvin organisoitunut ja sillä oli hengellisen vallan lisäksi maallista valtaa.  Kirkolla oli yhteiskunnassa yleisesti hyväksytty asema. Tällöin yksittäisten ihmisten kyvykkyys ei enää ollut ratkaisevaa, vaan itse instituution kyky pelastaa kenet haluaa.  

Keskiajan kansalaisille katolisen kirkon oppi oli siis laki. Ihmiset eivät kyseenalaistaneet vallitsevaa kirkollista yhteiskuntaa vaan pyrkivät noudattamaan sen säännöksiä. Kiirastulioppi toimi vahvana perustana kirkon vallalle. Kansalaiset tahtoivat uskoa sukulaistensa pääsevän taivaaseen, mutta eivät voineet olla täysin vakuuttuneita heidän elämänsä aikana tekemistään synneistä. Näin ollen oli täysin luontevaa, että edesmenneiden omaisten puhdistautumisaikaa kiirastulessa pyrittiin kaikin tavoin lyhentämään. Katumusharjoitukset ja aneet auttoivat sekä omien että omaisten syntien puhdistamisessa. Aneet taas toivat kirkolle lisää omaisuutta ja ”sivutuotteena” lisää arvovaltaa.

 

Roomalainen herra Jumalan asialla

”Paavi Bonifacius VIII lupaasi helmikuussa 1300 täydelliset aneet eli vapautuksen katumusharjoituksista ja kiirastulesta niille, jotka alkaneena vuotena tulivat katumaan syntejään Rooman neljässä pääkirkossa.” Tuntuu omituiselta, että maan päällä saattoi vaikuttaa henkilö, jolla oli noin suuri valta ja kyky päättää Jumalan asioista. Mistä hän sai tiedon? Puhuiko Jumala paaville vai oliko hänen arvovaltansa niin suuri, koska hänet on tehtävään valittu? Nämä kysymykset mietityttävät tämän päivän ihmistä hänen lukiessaan kristinuskon historiaa, mutta uskalsivatko aikalaiset kyseenalaistaa paavin arvovaltaa?  Keskiajalla ihmiset uskoivat vahvasti jumalaan ja pelko kirkonkirouksesta riitti varmasti monelle pitämään itsensä kuuliaisena. Helvetin tuleen ei tahdottu. Pienempi paha oli viettää hetki kiirastulessa ja päästä lopulta taivaalliseen Jerusalemiin. Ja olihan se upeaa että laupias paavi saattoi joskus jopa tarjota oikoteitä taivaaseen kuten tuo kappaleen alussa ollut tarjous! Siihen kannatti tarttua sikäli jos varallisuus antoi myöden.

 

Kiirastuli tänään

Puhdistautuminen kuoleman jälkeen  kuuluu edelleen katolisen kirkon oppiin. ”Ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä, mutta eivät ole täysin puhdistuneet, saavat kyllä olla varmoja ikuisesta pelastuksestaan, mutta he joutuvat kuolemansa jälkeen läpikäymään puhdistuksen saavuttaakseen sen pyhyyden, joka on välttämätön taivaan iloon pääsemiseksi. Kirkko kutsuu tätä valittujen lopullista puhdistautumista purgatoriumiksi (kiirastuleksi).”  Mielenkiintoinen kysymys onkin pohtia, miten nykypäivän katolinen kristitty suhtautuu tähän kysymykseen. Luterilaisetkaan eivät enää kiirastulessa kärvistele, mutta heidän kohtalonaan se on edelleen. Entä kumpi on oikeassa? Ovatko kiirastuliopin hylänneet väärällä polulla? Entä jos harras protestanttinen kristitty ajattelee pääsevänsä suoraan Herran Jeesuksen huomaan kuoltuaan ja löytääkin itsensä tulisesta pätsistä? Näihin kysymyksiin kukaan ei ole tullut rajan takaa vastaamaan. Meidän osaksemme jää vain elää uskossa - kukin omassaan. 

 

Kirjallisuus

Arffman, Kaarlo.

  1. 2004 Kristinuskon historia. Helsinki: Edita Publishing Oy.

Citta del Vaticano. 

  1. 1997   Katolisen kirkon katekismus. Vatikaani: Libreria Editrice Vaticana. Suomalainen teksti. Helsinki: Katolisen kirkon tiedotuskeskus 2005.

Heininen, Simo.

      2004       Ihmistä suurempi; paaviuden historia. Helsinki: Edita Publishing Oy.

                            Kuula, Kari.

                                  2006      Helvetin historia. Helsinki: Kirjapaja Oy.

                            Pyysiäinen, Ilkka. 

            2005  Synti; ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: Werner                     Söderström Osakeyhtiö.

 

 


 

 

29. 11. 2008

 

Justinos Marttyyrin vaikutus kristilliseen raamatuntulkintaan

Justinoksen syntymäajasta ei ole olemassa täsmällistä tietoa, mutta hänen arvioidaan syntyneen vuoden 100 vaiheilla Samarian Flavia Neapoliissa (nykyinen Nablus). Hän kääntyi kristinuskoon ja sai kasteen Efesoksessa vuoden 135 tienoilla. Justinos teki opetustyötä Roomassa, hänet tunnetaan toisen vuosisadan merkittävimpänä apologeettinä, kristinuskon puolestapuhujana. Justinoksen tavoitteena oli luoda perusteltu näkemys kristinuskon opetusten totuudenmukaisuudesta. Hänen apologiodensa voidaan katsoa vaikuttaneen myös teologian syntyyn, vaikka itse termi tuli käyttöön paljon myöhemmin. Justinos rakasti väittelyjä ja erityisesti juutalaisten oppineiden kanssa käydyt keskustelut kiinnostivat häntä kovasti. Justinos etsi kiihkeästi totuutta. Hän kirjoitti teoksen kaikkia harhaoppeja vastaan ja tahtoi osoittaa, että kristityt omaavat korkean moraalin, etsivät taivaallista valtakuntaa maallisen sijaan ja uskovat yhteen Jumalaan. Justinos pyrki kirjoituksissaan seikkaperäisesti osoittamaan, että kaikki juutalaisten pyhät kirjoitukset todistavat Jeesuksesta Kristuksesta.

Erään kertomuksen mukaan Justinos kävi kiivasta keskustelua juutalaisen oppineen Mneaksen kanssa psalmien 22 ja 96 sisällöstä. Justinos oli vakuutunut, että nämä raamatunkohdat ovat selviä ennustuksia Jeesuksesta. Juutalaisten näkemyksen mukaan taas luvattua Messiasta ei olisi voitu teloittaa noin häpeällisellä tavalla. Justinos pyrki todistamaan, että juuri näin  oli tarkoitus tapahtua. Justinos sai Mneaksen kiihdyksiin väittäessään juutalaisten  vääristelleen alkuperäisiä raamatuntekstejä itselleen sopivampaan muotoon, jotta ne eivät niin ilmiselvästi olisi tulkittavissa kristittyjen näkökulmasta. Mneas luonnollisesti oli sitä mieltä, että  kristityt vääristelivät kirjoituksia. Tämä kiihkeä sanasota sai  Justinoksen itsensäkin hämilleen ja hän rukoili väittelyn päätteeksi uskolleen vahvistusta.

Justinos luki Raamattua kristittyjen Pyhänä kirjana kuten nykyäänkin on tapana.  VT sisältää lupauksen, joka saa täyttymyksensä Kristuksen tultua maailmaan. Jeesus on Logos, Sana, Jumalan esikoinen, Poika ja Jumala. (Joh.1:1-4).

 

 

Kirjallisuus

Arffman, Kaarlo.

2004        Kristinuskon historia. Helsinki:

                Edita Publishing Oy.

Myllykoski, Matti & Lehtipuu, Outi.

2008         Justinos Marttyyri Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Helsinki: